Murhan

anatomia

Voisiko eläin todistaa oikeudessa?

Mitä, jos eläimet saisivat todistaa oikeudessa? Tässä tulee kolme tosielämän tapausta, joissa lemmikki on auttanut ratkaisemaan murhan.   Mandy Reynolds Vuonna 2023 Texasissa löytyi pahoin palanut tunnistamattoman naisen ruumis. Naista oli myös ammuttu päähän. Ruumiin lähellä haukkui raivokkaasti valkoinen labradoodle, joka ei antanut poliisin ottaa sitä kiinni. Seuraavana päivänä koira löytyi istumasta siitä samasta paikasta, jossa ruumis oli maannut. […]

Metsään eksyneet – kuinka he selvisivät hengissä?

Tässä postauksessa kerron kolme selviytymistarinaa. Henkilöt ovat syystä tai toisesta joutuneet luonnon armoille, ja selvinneet uskomattoman ajan hengissä vaikeissa olosuhteissa. Ryöstöreissusta kieltäytynyt Lisa Theris 25-vuotias opiskelija Lisa Theris ilmoitettiin kadonneeksi heinäkuussa 2017 Alabamassa, Yhdysvalloissa. Maastoetsinnät aloitettiin, mutta ne jouduttiin lopettamaan tuloksettomina. Noin kuukauden kuluttua katoamisesta naisen uskottiin jo kuolleen. Siten valtatie 8:n varteen ilmestyi likainen, […]

Yorkshiren noita

Euroopan noitavainot sijoittuivat osapuilleen 1400-luvun lopulta 1700-luvun puoleen väliin. Tätäkin myöhemmin noitia tavattiin oikeudessa. Iso-Britanniassa noituudesta ei voinut enää saada kuolemantuomiota vuoden 1736 jälkeen, mutta noidaksi syyttäminen oli senkin jälkeen tavallista. Mary Bateman sai lisänimen Yorkshiren noita, vaikka hän ei itse asiassa sellainen ollut.   Maryn villi nuoruus Mary syntyi Harkerin perheeseen vuonna 1768. Maatilalla […]

Ian Watkins

sisältövaroitus: lapsiin ja eläimiin kohdistuva seksuaaliväkivalta   Suosittu brittibändi Lostprophets myi 15 vuoden uransa aikana 3,5 miljoonaa albumia. Vuonna 2012 bändin tarina loppui seinään, kun 36-vuotiaan solisti Ian Watkinsin järkyttävä rikoshistoria tuli julki.   Miestä syytettiin yli kymmenestä syytekohdasta eli alle 13-vuotiaan lapsen raiskauksen yrityksestä, alle 13-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan materiaalin teosta […]

Duffyn tarina

sisältövaroitus: seksuaaliväkivalta   Duffy eli koko nimeltään Aimée Anne Duffy on walesilainen poptähti, joka tunnetaan erityisesti menestysalbumistaan Rockferry, joka julkaistiin vuonna 2008. Kukapa ei olisi kuullut hittibiisiä Mercy? Vuonna 2010 ilmestyi hänen toinen studioalbuminsa, mutta pian tämän jälkeen Duffy ”katosi” julkisuudesta. Helmikuussa ja huhtikuussa vuonna 2020 Duffy kertoi julkisuuteen tulleensa seksuaalirikoksen ja vapaudenriiston kohteeksi. Hän […]

Joyce Carol Vincent

Miten nuori nainen saattoi olla kuolleena kodissaan yli kaksi vuotta ennen kuin kukaan huomasi?   Naisen ruumis löydettiin asunnostaan Lontoossa tammikuussa 2006. Hän oli kuollut joulukuussa 2003. Yksinäinen vanhusko? Ei, vaan 38-vuotias nainen, jolla oli ollut ystäviä ja perhettä.   Ruumiin löytyminen Naisen ruumis löydettiin, kun pitkään rästissä olleita vuokramaksuja tultiin perimään. Rästit oli annettu […]

Guadalupen tarina

Sisältövaroitus: seksuaaliväkivalta, keskenmeno, abortti   Guadalupe 17-vuotias Carmen Guadalupe Vásquez Aldana raiskattiin työpaikallaan. Elsalvadorilainen nuori nainen oli muuttanut isäntäperheensä taloon, jossa toimi kotiapulaisena. Raiskaaja uhkaili naista, joten tämä ei voinut ilmoittaa rikosta poliisille. Kun hän tuli raskaaksi, hän halusi pitää lapsen. Hartaana katolisena muita vaihtoehtoja ei varmasti ollutkaan, mutta Guadalupe odotti äidiksi tuloa innolla. 18-vuotias Guadalupe […]

Koh Taon murhat 2014

Koh Taon saarella murhattiin kaksi turistia vuonna 2014, mutta tuomittiinko teosta oikeat tekijät? Ihmisoikeusjärjestöt ovat painostaneet viranomaisia tutkimaan asiaa uudelleen.   Hannah ja David Brittituristit 23-vuotias Hannah Witheridge ja 24-vuotias David Miller matkustivat elokuussa 2014 Thaimaahan. Hannah oli kotoisin Norfolkista ja hän opiskeli puheterapeutiksi maisteriopinnoissa. David puolestaan oli Jerseystä ja suorittanut juuri insinööriopintojensa alemman tutkinnon. Hän […]

Dee Dee ja Gypsy Rose Blanchard

Tämä tapaus on yksi minua ehkä eniten koskaan kiinnostaneista tapauksista. Välillinen Münchhausenin oireyhtymä (Münchhausen by proxy) on minusta erityisen kiehtova. Terminologiasta on viime vuosina käyty keskustelua. Lääkärilehdessä vuonna 2018 julkaistussa artikkelissa käytetään nimitystä lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus. Englanninkielisiä termejä ovat muun muassa fabricated or induced illness in children, caregiver-fabricated illness in a child, factitious […]

Corpsewood Manor ❘ Tietopaketti

Podcastin neljäs kausi käsittelee Corpsewood Manorin asukkaiden kaksoismurhaa, joka tehtiin Yhdysvaltojen Georgiassa vuonna 1982. Lähdemateriaalin massiivisuuden vuoksi löydät kaikki lähteet jakson kuvauksen sijaan tästä postauksesta.   Tervetuloa tutustumaan tapaukseen lisää!   Kirjallisuus: Petulla, Amy; The Corpsewood Manor Murders in North Georgia; The History Press; 2016 Amy Petulla on ex-lakimies, joka perusti Chattanooga Ghost Toursin; firman, […]