Tapauskoosteet

Allan Legere – Miramichin hirviö

What’s up Canada?

Kanadaa on pitkään pidetty ehkä melko rauhanomaisena maana, mutta lähempää tarkasteltuna silläkin on synkkä ja verinen historiansa. Maassa on harjoitettu vuosikymmenten ajan alkuperäisasukkaisen kansanmurhaa. Satoja alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia ja tyttöjä on murhattu tai heitä on kadonnut jäljettömiin ilman, että tapauksia olisi kunnolla lähdetty tutkimaan.

Kanadan historiassa on ainakin kuutisenkymmentä tuhoisaa sarjamurhaajaa. Tunnettuja esille nostettuja tapauksia ovat muun muassa koulutyttötappajat tai Barbiena ja Keninä tunnetut Karla Homolka ja Paul Bernardo. Alkuperäisväestöön kuuluvia prostituoituja Vancouverissa tappanut sikafarmari Robert Pickton on niin ikään tunnettu rikollinen.

Lähteenä käytetty Lee Mellorin kirja Cold North Killers – Canadian Serial Murder (2012) esittelee kaikki Kanadan sarjamurhaajat yksissä kansissa. Tämä tarina on kertomus siitä, miten erilaisille teille ihminen voi rikoksen tehtyään lähteä.

 

Lapsuus

Allan Legere syntyi helmikuussa perjantaina 13. päivänä vuonna 1948 äidilleen Louiselle Miramichin kaupunginosassa Chatham Headissa, New Brunswickin osavaltiossa, Kanadassa. Hän oli kookas, yli kuusikiloinen vauva.

Allan oli syntynyt äitinsä suhteesta mieheen nimeltä Lionel Comeau, joka oli ollut väkivaltainen ja alkoholisoitunut mies. Allanin isä ei liittynyt millään tavalla perheen elämään. Louisen entinen puoliso oli Vincent Legere, joka oli jättänyt vaimonsa ja silloiset kolme lastaan, eli Allanin isosisarukset, palattuaan toisesta maailmansodasta.

Louise siis yritti huolehtia neljästä lapsestaan yksin hyvin köyhissä olosuhteissa. Allanin isoveli Freddy kuoli vuonna 1956 auto-onnettomuudessa Allanin ollessa 9-vuotias. Tekijää ei saatu vastuuseen, sillä Legeren perheellä ei ollut varaa syyttää tekijää. Louise valitti tapahtuneen jälkeen Allanille usein, että tämän olisi pitänyt kuolla Freddyn sijaan.

Osa muistaa Allanin hiljaisena ja kuuliaisena poikana, mutta osa muistaa hänen olleen jo lapsena piittaamaton. Hän harrasti nuorena painonnostoa ja hänestä kasvoikin vanhempana melko isokokoinen mies. Hän joutui käymään yhdeksännen luokan kolmesti.

Kuusitoistavuotiaana hän aloitti rikollisen uransa murtautumalla koteihin, mutta myöhemmin myös varastelemalla kodeista tavaraa. Vuosina 1964 ja 1966 hän sai lyhyitä vankilatuomioita varkauksista. 1960-luvun lopulla Allan meni naimisiin psykiatrisen avustajan kanssa ja muutti North Bayhin Ontarioon, jossa perusti naisen kanssa perheen, sai kaksi lasta ja alkoi työskennellä koneistajana.

Vuonna 1972 perhe palasi Miramichin kaupunkiin ja Allan meni töihin sahatehtaalle. Hän sai pian 5 kuukauden mittaisen tuomion varastelusta ja menetti kyseisen työn. Tämän tuomion jälkeen Allan koki pystyvänsä elämään vain rikollisena. Hänen elämästään tuli kaoottisempaa. Hän panosti entistä enemmän painonnostoon, ja kehitti kiinnostuksen demoneihin ja koviin huumeisiin.

Hänen on kerrottu julistaneen kirkossa olevansa Jeesus Kristus, ja että seurakunta oli tuomittu helvettiin. Vuonna 1973 hänen vaimonsa sai tarpeekseen Allanin touhuista ja muutti lapsineen Ottawaan. Avioliiton loppuminen tuntui olleen Allanille kova kolaus.

Allanin seuraavista vaiheista tiedetään sen verran, että häntä kuulusteltiin vuotta myöhemmin Beatrice Mary Redmondin murhasta. Tämä oli kirkosta palattuaan joutunut puukotuksen uhriksi kotiovellaan. Allania ei syytetty naisen murhasta. Mies oli jo laajalti tunnettu väkivaltaisuudestaan, ja kerrotaan yhdestä tapauksesta, kun häntä piti pidätellä, kun hän melkein seivästi työkaverinsa metallisella koukulla.

 

Ensimmäinen murha

  1. kesäkuuta vuonna 1986 John ja Mary Glendenning olivat sulkemassa kauppaansa, jota olivat luotsanneet yhdessä kolmekymmentäviisi vuotta. Kun he saivat paikan siistiksi, he kulkivat pihan poikki kaksikerroksiseen omakotitaloonsa mennäkseen yöpuulle. Iltapalaksi 66-vuotias John söi hilloa ja keksejä ja soitti muutaman puhelun. 61-vuotias Mary hörppi iltateetään.

He aikoivat katsoa illalla vielä televisiota. John oli juuri avaamassa televisiota, kun heidän etuovensa pamahti auki. Kolme aseistettua miestä tuli sisään ja yksi heistä iski Johnia välittömästi kivellä päähän. 66-vuotiaalla Johnilla ei ollut aikaa reagoida tai väistää, vaan hän kaatui iskun voimasta maahan. Toinen mies vei Maryn keittiöön ja sitoi tämän tuoliin lyöden tätä samalla.

Kolmas, hieman vanhemmalta vaikuttava mies seurasi hiljaa sivusta kahden muun miehen toimia. Kun Maryn sitonut mies lähti huoneesta, Mary huomasi saavansa kätensä vapaiksi siteistä. Vanhempi sivusta seurannut mies tuli väliin ja piteli Marya paikoillaan, kun samalla sulki tämän suun vaaterievun avulla. Maryn alun perin sitonut mies tuli takaisin ja alkoi repiä Maryn vaatteita pois.

Johnia lyönyt mies tuli olohuoneesta ja vaati Marylta kassakaapin koodia. Mary lupasi avata kassakaapin itse ja toivoi siten säästävänsä miehensä Johnin sekä itsensä enemmiltä vammoilta. Hän johdatti miehet yläkertaan, jossa kaappi sijaitsi. Avatessaan kaappia joku iski hänet tajuttomaksi.

Seuraavan kerran, kun Mary heräsi lattialta, talossa oli hiljaista ja kassakaappi oli viety. Miehet olivat poissa. Hän näki huonosti, koska hänen kasvonsa oli mustelmilla, mutta hän pääsi yläkerran puhelimen luokse ja sai soitettua hätänumeroon.

Operaattori hälytti RCMP:n eli Kanadan ratsupoliisin (Royal Canadian Mounted Police) heti paikalle. Mary vietiin Hotel Dieu Hospital -nimiseen sairaalaan Chathamissa, jossa hän sai hoitoa lukuisiin vammoihinsa, joita oli ympäri kehoa ja kasvoja. Myös hänen keuhkonsa oli painunut kasaan.

Lisäksi hänen havaittiin olleen raiskattu, mutta siitä hänellä ei ollut muistikuvaa. Hän selvisi lopulta vammoistaan. Hänen miehensä John oli kuitenkin löydetty kotoa kuolleena, kuristettuna ja sidottuna sängystä. John oli myös hakattu pahasti ja useita luita oli murtunut.

 

Vankeusaika

Muutama päivä tapahtuneen jälkeen poliisi sai kiinni 38-vuotiaan Allan Legeren, 20-vuotiaan Scott Curtisin ja 18-vuotiaan Todd Matchettin, joita he epäilivät iskusta. Nuoremmat miehet olivat syyllistyneet edeltävän kuuden vuoden aikana pikkurikoksiin. He myönsivät heti syyllisyytensä Johnin tappoon ja Maryn pahoinpitelyyn. Todd Matchett kertoi myöhemmin haastattelussa ottaneensa aktiivisesti osaa suunniteltuun ryöstöön. Hän ei yrittänyt väittää olleensa sivustaseuraaja. Todd otti omalta osaltaan täyden vastuun illan tapahtumista.

Todd ja Scott olivat lisäksi vankkumattomia sen suhteen, että vanhempi mies oli ollut ryhmän ”vetäjä”. Allan Legere kiisti olleensa tapahtumapaikalla ollenkaan, vaikka myönsi kuitenkin varastaneensa 15 000 dollaria pariskunnalta. Allan sai elinkautisen tuomion John Glendenningin murhasta tammikuussa 1987 ja saisi tuomarin mukaan hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 18 vuoden vankeusajan jälkeen.

Allan siirtyi suorittamaan tuomiotaan Atlantic Institutioniin New Brunswickissa. Allanin todettiin jo tuolloin olleen klassinen psykopaatti ja omanneensa antisosiaalisen (epäsosiaalisen) persoonallisuuden. Ja mitä nämä ovatkaan?

 

Psykopatiasta

Esimerkkinä Suomen tilastoista kerrottakoon, että vankiloissa 60 prosentilla vangeista on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja psykopaatteja on kaikista vangeista 17 %, kun väestössä vastaavat esiintyvyydet ovat 2 ja 1 %.

Psykopatia voi olla antisosiaalisen persoonallisuuden alakäsite (eli osalla antisosiaalisista henkilöistä on psykopatian piirteitä), mutta se nähdään myös erillisenä luonnehäiriönä, eli kaikilla psykopaateilla ei välttämättä ole varsinaista antisosiaalista persoonallisuushäiriötä. Psykopatiaan kuuluu mm. manipulatiivisuus ja empatian puute. Psykopatia-alttius on osin geneettistä, ja ympäristö muokkaa paljolti sitä, millaiseksi tällainen altis yksilö muodostuu. Psykopatiaa ei voida parantaa, mutta henkilön tulisi saada paljon tukea kasvamiseensa, jotta rikollisuutta voitaisiin ennaltaehkäistä. Hyvin kasvatettuna psykopaatista saattaa kasvaa esimerkiksi menestyksekäs yritysjohtaja, osin luonnehäiriönsä ansiosta.

Traumaattinen lapsuus ja varhaisessa vaiheessa koettu halveksunta tai väkivaltaan lietsominen ovat omiaan kääntämään henkilön tien rikollisuuden poluille. Psykopaattien autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto ei toimi samalla tavalla kuin muilla. Stressitilanteissa psykopaattien syke ei kiihdy, iho ei hikoile, kädet eivät tärise. Monesti mediassa saatetaan ihmetellä, miten moninkertainen sarjamurhaaja kykeni vangitsemisensa jälkeen vain nukkumaan, mutta tämä selittää sen. Psykopaatit voivat olla todella uneliaita ja pitkästyneitä, sillä he tarvitsevat erityisen voimakkaita (fyysisiä tai psyykkisiä) ärsykkeitä tunteakseen jotakin.

 

Pako

Vankeusaikanaan Allan alkoi kärsiä toistuvista korvatulehduksista. Pari vuotta vankeuttaan suorittaneena, 3. toukokuuta vuonna 1989, Allan oli määrä kuljettaa Moncton’s Dumont Hospital -nimiseen sairaalaan korvatulehduksensa hoitoon. Vartijat hakivat Allanin sellistä, mutta kun Allan muisti unohtaneensa kellonsa, hän sai luvan mennä hakemaan ne – yksin.

Samalla käynnillä hän vaihtoi sandaalikenkänsä tennareihin ja otti mukaansa myös päivän lehden sekä vanhoja sikareita, joita kukaan ei ottanut häneltä talteen kuljetuksen aikana. Allan olisi sairaalareissun ajan kädet ja jalat kahleissa ja lisäksi hänen keskivartalossaan oli vielä metallinen vyö.

Matkalla sairaalaan Allan pyysi päästä käymään vessassa. Kolmesta vanginvartijasta yksi jäi sovitusti ulos pakettiautoon ja ilmoitti vankilalle heidän saavuttuaan sairaalalle. Kaksi muuta vartijaa saattoivat potilasta sisälle sairaalaan ja vessaan. Protokollan mukaisesti vartijat saattoivat hänet vessaan sisälle ja tarkistivat, ettei vessassa ollut muita uloskäyntejä ja jäivät sitten odottamaan sen ovelle.

Allan oli kuljettanut salaa sikareissa pieniä tiirikoita ja peräsuolessaan kokoon taittuvan tv-antennin, joilla oli avannut kahleensa, jotka hän jätti vessan lavuaariin.

Hetkeä myöhemmin Allan ryntäsi ulos vessasta, ilman kahleita, vartijoiden ohi ja sairaalan käytävää pitkin uloskäyntiä kohti. Alkoi takaa-ajo. Vartijat juoksivat hänen peräänsä parkkipaikalle, mutta eivät tavoittaneet häntä. Pihalla Allan huitoi metallisella televisioantennilla.

Hän huomasi parkkeeraavan naisen nimeltään Peggy Olive, meni auton luo ja työnsi naisen pelkääjän paikalle siirtyen itse rattiin. Hän kaasutti nopeasti pois parkkipaikalta. Pelkääjän paikalla istuvan naisen mukaan Allanin mielentila vaihteli lyhyen kyydin aikana kohteliaasta vihaiseen. Hän jätti naisen muutaman korttelin päässä kyydistä vahingoittumattomana, ja jätti itse auton myöhemmin toiselle parkkipaikalle. Allania ei saatu enää tavoitettua.

 

Murhat jatkuvat

Asukkaat Miramichissa olivat peloissaan. Allanin ja kahden muun miehen suorittama raaka väkivallanteko keskellä rauhallista idylliä oli jo rikkonut asukkaiden turvallisuudentunnetta, mutta nyt kun mies oli uudelleen vapaalla jalalla, ihmiset odottivat kauhuissaan jatkoa saagalle. Viikko kerrallaan ihmiset odottivat, josko kuulisivat Allanin iskeneen jonkun kotiin.

Muutamia näköhavaintoja Allanista tehtiinkin. Muutamia varkauksia raportoitiin. Iäkkäämmät ihmiset siirtyivät asumaan nuorempien sukulaistensa luo – turvaan. Nuoret miehet palasivat vanhempiensa koteihin suojelemaan heitä. Kaupungin läpi kulkeva joki oli valaistu joka yö. Poliisi pyysi asukkaita pidättäytymään ostamasta aseita, mutta pyyntö kaikui luonnollisesti kuuroille korville ja aseiden myynti lisääntyi.

Saman vuoden Halloweenin karkki tai kepponen -kierrokset peruttiin eivätkä ihmiset uskaltaneet muutoinkaan oleskella kovin myöhään ulkona iltaisin. Viikot muuttuivat kuukaudeksi eikä Allanista näkynyt enää jälkeäkään. Ihmiset alkoivat pohtia, olisiko Allan lähtenyt paikkakunnalta.

Allanista oli tehty vähän väliä muutamia havaintoja ja hänen arveltiin olleen vastuussa muutamasta toukokuun aikana tapahtuneesta asuntomurrosta. Poliisi epäili, olisiko Allanilla rikoskumppani tai joku, joka auttoi häntä piileskelemään, sillä kaikki havainnot eivät vastanneet Allanin ulkonäköä. Myöhemmin kävi ilmi, että Allanin ulkomuoto oli vain muuttunut dramaattisesti muun muassa parran kasvattamisen ja kehonpainon muuttumisen myötä. Mitään rikoskumppania ei ollut.

Oli 29. toukokuuta Chathamin kaupunginosassa, kun ohikulkija huomasi Annie Flamin talosta nousevan savua. 75-vuotias Annie oli pidetty ja kunnioitettu kaupungin asukas. Hän oli pitänyt omaa ruokakauppaa 50 vuotta, ja edelleen nousi kahdeksalta aamulla palvellakseen asiakkaitaan iltayhteentoista saakka. Hän tunsi alueen asukkaat, tai vähintäänkin heidän vanhempansa tai isovanhempansa, hyvin. Poliisi kutsuttiin Annien talolle ja he menivät sisään Annien veljen Bernien puolelta taloa. He huomasivat heti Bernien vaimon, 61-vuotiaan Nina Flamin pahasti palaneena portaiden alapäässä, vielä hengittäen. Hänet kiidätettiin sairaalaan Frederictoniin. Tunteja myöhemmin palon sammuttua Annienkin ruumis löytyi raunioista. Annien suhteen oltiin tunteja myöhässä. Hänen ruumiinsa oli pahoin palanut.

Nina kertoi, että naamioitu mies oli tullut heidän kotiinsa ja pahoinpidellyt heitä fyysisesti ja seksuaalisesti. Sitten hän oli sytyttänyt tulen. Eräitä juuri vankilasta karannutta veljeksiä epäiltiin aluksi tapauksesta, mutta heidät tavoitettiin ja eliminoitiin epäiltyjen joukosta.

  1. syyskuuta oli lauantai-ilta. 70-vuotias Morrissey Doran asui Newcastlessa, ja hänen kotiinsa murtautui isokokoinen mies, jolla oli yllään musta nahkatakki ja hiihtomaski, ja hän kantoi haulikkoa. Morrissey kamppaili tunkeilijan kanssa, mutta mies pääsi ampumaan häntä selkään ja lähti sen jälkeen asunnosta. Morrissey selvisi hyökkäyksestä vakavasta vammasta huolimatta.

Seuraavana iltana 76-vuotias Sonny Russell ja hänen vaimonsa Evangeline kuulivat talonsa kellarista, kuinka joku yritti päästä sisään kellarin ikkunasta. Ikkuna oli saatukin irrotettua, mutta mies tuli sen sijaan taloon sisälle takaovesta, joka johti keittiöön. Kädessään hänellä oli haulikko. Sonny kamppaili hetken tunkeilijan kanssa ja pystyi työntämään tämän takapihalle, ja sai tämän pudottamaan aseensa.

Mies pakeni paikalta ja Sonny soitti heti poliiseille. Kun poliisit saapuivat Russellien talolle, oli tullut jo toinen puhelu Billy Matchett -nimisen miehen talolta. Billy oli Glendenningien hyökkäyksen takana olleen Todd Matchettin isä. Joku oli yrittänyt tunkeutua taloon siinä onnistumatta. Tässä oli melko selvä linkki karkulaiseen Allan Legereen. Poliisin saapuessa paikalle Matchettin talolle ei tunkeilijaa tavoitettu.

  1. lokakuuta Daughneyn talosta nousi savua. Vapaaehtoispalomies Danny Sullivan huomasi palon alun ja hälytti kollegansa apuun, pukeutui itse palomiehen varusteisiinsa ja kiiruhti talolle. 45-vuotias Donna Daughney löytyi talon yläkerrasta sängyltä ja lattialla makasi hänen 41-vuotias sisarensa Linda. Palo saatiin sammutettua, mutta siskokset olivat jo kuolleita.

Kumpikin siskoista oli hakattu pahasti. Vaikka lattialla maannut Linda oli selvinnyt hieman lievemmistä vammoista, oli hän kuollut savun hengittämiseen. Pahoinpitely oli ollut niin raaka, että siskoksia tunteneet ihmisetkään eivät pystyneet erottamaan, kumpi oli kumpi, muusta, kuin ihmisen koosta. Kumpaakin oli myös seksuaalisesti pahoinpidelty. Daughneyn talon läheiseen taloon oli illan aikana murtauduttu.

Seuraavina viikkoina Miramichin kadut täyttyivät Kanadan ratsupoliisin RCMP:n joukoista. Media ja toimittajat olivat kaikkialla. Allan Legere oli pääepäilty, hän oli vapaalla jalalla ja Bill Matchett toimi linkkinä tapausten ja Allanin välillä. Annie ja Nina Flamin sekä Donna ja Linda Daughneyn hyökkäysten välillä nähtiin myös yhteys. Poliisi oli suorittanut DNA-testauksia ja marraskuuhun mennessä Allan Legere pystyttiin liittämään murhiin myös DNA:n avulla.

 

Terrori jatkuu

  1. marraskuuta ihmiset kokoontuivat Church of the Blessed Virgin -nimiseen kirkkoon Chatham Headissa, sillä iltaseitsemältä oli määrä alkaa messu. Kirkko oli kuitenkin tyhjä ja pimeä.

Isä James Smith oli aina täsmällinen. Kun seurakunta – muutama kymmenen ihmistä – oli odottanut kymmenisen minuuttia, eräs seurakuntalainen lähti etsimään isää sakastin puolelta. Hän kohtasi myllätyn huoneen, jossa oli rikottuja huonekaluja sikin sokin. Verta oli lattialla, huonekaluissa ja seinissä. Hän ei halunnut mennä pidemmälle huoneeseen, vaan soitti heti poliisin paikalle.

Ratsupoliisi löysi isä Smithin ruumiin perähuoneesta, hakattuna niin pahasti, että tämän rintakehä oli painunut sisään ja hän oli tukehtunut omaan oksennukseensa. Smithin todettiin kuolleen jo aamun aikana. Hänen autonsa puuttui pihalta, mutta se oli ajettu siitä pois vasta illemmalla. Auto löytyi vasta puoli kymmenen aikaan Bathurstin juna-aseman lähettyviltä. Allan Legeren kuvaukseen sopiva mies oli ostanut vajaa iltakahdeksan aikaan lipun Bathurstista Montrealiin.

Poliisi pysäytti siis Montrealin kulkevan junan kesken matkaa. He etsivät koko junan tarkkaan läpi ja löysivät erehtymättömästi Allanin kuvaukseen sopivan miehen. Mies esitteli itsensä Ferdinand Savoieksi. Allanilla tiedettiin olevan käsivarressaan runsaasti tatuointeja, joten poliisit tarkistivat ”Ferdinandin” oikean käsivarren. Siinä ei ollut yhden yhtä tatuointia. He lähtivät siis junasta tyhjin käsin.

Tiedonkulussa oli kuitenkin käynyt virhe, sillä todellisuudessa tatuoinnit olivat Allanin vasemmassa käsivarressa. Poliisit eivät olleet tarkistaneet tuon miehen vasenta käsivartta ollenkaan. Ferdinand Savoie eli Allan Legere saapui vapaana Montrealiin. Hän vietti muutaman yön juna-aseman läheisessä hotellissa. Hän oli tuona aikana myynyt varastamiaan koruja kadulla ja hankkinut optikolta uudet silmälasit, sillä hän oli jättänyt edelliset lasinsa aiemmalle rikospaikalle.

 

Takaa-ajo

  1. marraskuuta New Brunswickin Saint Johnissa oli sankka lumisade ja erittäin huono ajosää. 21-vuotias Ron Gomke ajoi taksia, kun mustahiuksinen parraton mies parkatakissa viittoi häntä pysähtymään. Mies halusi päästä 110 mailin päähän Monctoniin. Kun Ron pyysi häneltä maksua etukäteen, mies osoitti häntä kiväärillä ja käsi ajamaan hänen käskyjensä mukaan, niin hänelle ei kävisi mitään.

Mies alkoi puhua Ronille. Hän kertoi olevansa Allan Legere, eli ”se, jota kaikki etsivät”. Jos Ron kutsuisi apua, hän tappaisi tämän heti. Hän ohjeisti ajamaan Chathamiin, jossa hän menisi motelliin ja Ronin tulisi mennä illalla lentokentälle kaappaamaan Iraniin matkustava lentokone. Hän kertoi Ronille myös piileskelleensä metsässä, mutta koska hän oli nyt jo kylmissään, oli hänen täytynyt vaihtaa suunnitelmaa. Hän naureskeli poliiseille – sille, miten he eivät olleet saaneet häntä kiinni.

Allanin monologin aikana Ron pyrki näyttäytymään mahdollisimman yhteistyöhaluisena. Kun he ajoivat Magnetic Hillin kohdalle Monctonissa, Ron menetti autonsa hallinnan jäisellä tiellä ja auto suistui ojaan. Ronille ja Allanille ei käynyt kuinkaan. Ohikulkija nappasi heidät kyytiinsä ja Allan piilotti aseensa. Ohiajanut nainen oli vapaalla oleva ratsupoliisi Michelle Mercer.

Allan meni istumaan pelkääjän paikalle, ja pian otti aseensa esiin ja osoitti sillä Michelleä. Hän käski edelleen ajaa Chathamiin. Michelle tunsi aluetta huonosti, joten hän ajoi oikean liittymän ohi lumisateen estäessä kunnollisen näkyvyyden. Autosta oli loppumassa bensa ja kello lähestyi aamukahta. Allanin kanssa keskustellen he ajoivat Sussexissa sijaitsevan bensa-aseman pihaan.

Allan otti mukaansa 20 dollaria sekä auton avaimet ”pantiksi”, kävi tankkaamassa auton ja siirtyi aseman sisään maksamaan bensasta. Michellellä oli vara-avaimet autoon ja Allanin kadotessa ovista sisälle hän kaasutti asemalta pakoon. Allan ehti juuri ja juuri ulos näkemään, miten hänen kyytinsä kaikkosi. Michelle ajoi Ronin ohjeilla paikallisen ratsupoliisin pääasemalle ja soitti sen ulkopuolella olevasta hätäpuhelimesta apua.

Allan kiersi bensa-aseman kulman taa ja kohtasi Brian Goldingin, joka oli pesemässä autonsa tuulilasia. Allan osoitti tätä aseella, esitteli itsensä ja käski tätä ajamaan. Brian kertoi, ettei aluksi tunnistanut miestä, mutta kysyi sitten, minne oli matka. Ja matkahan jatkui edelleen Monctoniin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin poliisi kurvasi bensa-aseman pihaan, mutta Allan ja Brian olivat jo lähteneet. Poliisit pystyttivät tiesulkuja. Allan selosti Brianille suunnitelmastaan kaapata kone Iraniin. Brian tiesi kertoa, että lentokentän koneet eivät pystyisi lentämään sinne asti. Allan oli neuvoton ja käski Briania ajamaan edelleen. He kääntyivät metsäiselle tielle, ja pysähtyivät irrottamaan peräkärryä.

Lava-autoa ajanut kuljettaja piti miesten toimintaa outona, sillä tuolla tiellä ei yleensä näkynyt vastaavia autoja. Hän ilmoitti asiasta poliisille. Allan ja Brian jatkoivat matkaansa ja pian heidän peräänsä ilmestyi poliisiauto, joka väläytti heille valoja käskynä pysähtyä tien reunaan. Allan käski jatkaa ajamista.

Cold North Killers -teos selosti Brianin lyöneen hätäjarrut pohjaan ja hypänneen autosta, mutta New Brunswickin yliopiston kokoaman aikajanan mukaan Brian oli sanonut, ettei pystynyt enää ajamaan ja Allan oli antanut tämän pysähtyä. Joka tapauksessa Brian nousi autosta ensin, ja ilmoitti poliiseille Allanin olevan autossa. Allan nousi autosta poliisien käskystä heittäen aseen pois. Hänen pakomatkansa oli tullut päätökseen.

 

Tuomio

Allan sai tuomion vankilapaosta ja sairaalan pihalta kaapatun naisen Peggy Oliven kidnappauksesta jo elokuussa 1990. 26. elokuuta vuonna 1991 alkoi Allan Legeren murhia koskeva oikeudenkäynti Burtonissa, New Brunswickissä. Häntä syytettiin neljästä ensimmäisen asteen murhasta. Allan vietti istunnon kahleissa. Hän keskeytti jatkuvasti istunnon etenemisen ja syytti tuomaria ja valamiehistöä ennakkoluuloisuudesta. Allan jouduttiin poistamaan salista useita kertoja jäähylle. Yhdellekään Allanin tekemälle murhalle hänen pakonsa aikana ei ollut silminnäkijää, mutta DNA:n avulla Allan voitiin ilman epäilystä liittää rikoksiin. Lopulta kuudesta naisesta ja kuudesta miehestä koostuva valamiehistö totesi Allanin syylliseksi kaikkiin neljään syytteeseen.

Kun valamiehistö oli julistanut tuomionsa, tuomari David Dickson sanoi heille: ”En yleensä kommentoi tuomioita, mutta antakaa minun sanoa tämä. Älkää menettäkö yöunianne antamanne tuomionne johdosta.”

Allan suorittaa tuomiotaan jonkinlaisessa erityisyksikössä (Special Handling Unit) Montrealin Sainte-Anne-des-Plaines -nimisessä vankilassa. Hänellä olisi mahdollisuus ehdonalaiseen vuodesta 2014 alkaen.

 

Aftermath

Vuoden 2006 Kanadan CBC:n artikkelissa Todd Matchett kertoi ajatuksistaan koskien hänen pääsyään ehdonalaiseen. Kanadan laissa on ehdonalaisen muoto nimeltään ’day parole’ eli päiväaikainen ehdonalainen, jossa vanki pääsee päiväksi vapauteen osallistumaan julkisiin aktiviteetteihin, ja palaa illaksi takaisin vankilaansa.

’Day paroleen’ voi päästä hieman ennen täyden ehdonalaisen mahdollisuutta. Todd kertoi olevansa eri ihminen kuin vuonna 1986. Ensiksikin hän halusi pyytää anteeksi Glendenningin perheeltä. Hän halusi sovittaa tekonsa antamalla jotakin takaisin yhteiskunnalle eli työskentelemällä yhteisen hyvän vuoksi.

Hän halusi osoittaa olevansa eri ihminen kuin silloin aiemmin. Hän kuvasi, että jos hän voisi mennä takaisin ja tehdä kaiken toisin, hän tekisi sen. Ehdonalaislautakunta piti Toddia hallittuna riskinä ja valmiina ottamaan askeleen lähemmäksi vapautta.

Hannu Lauerman mukaan monet vankilasta vapautuneet eivät jatka rikollista uraansa saatuaan tukea normaaliin elämään. Murhasta tuomituista vain hyvin harva uusii tekonsa Suomessa. Ihminen voi muuttua. Julmimpia murhaajia epäillään mediassa usein mielisairaiksi, psykopaateiksi tai molemmiksi. Yhdeksän kymmenestä henkirikoksesta kumpuaa kuitenkin jostain muusta kuin mielisairaudesta.

Mielisairaudella tarkoitetaan psykoosisairautta, eli sairautta, jossa todellisuudentaju on häiriintynyt. Henkilöllä voi olla harhaluuloja, esimerkiksi suuruudenhulluutta tai vainoharhoja, tai aistiharhoja, kuten näkö- tai kuuloharhoja. Usein vaikeista persoonallisuushäiriöistä kärsivät eivät vapaaehtoisesti hakeudu hoitoon – esimerkkinä psykopaatit. Suomessa tahdosta riippumaton hoito voidaan määrätä vain mielisairaalle eli psykoottiselle aikuiselle, joka on vaaraksi itselleen tai muille. Lasten kohdalla mielisairautta ei vaadita, vaan myös vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Allan Legeren lapsuudessa on vaikuttanut useampi väkivaltainen henkilö, ja hän oli ainakin äitinsä puolelta kokenut jonkinlaista väheksyntää. Glendenningin pariskunnan kimppuun hyökätessään kolmella miehellä oli hyvin erilaiset taustat. Allan oli vajaa neljäkymppinen ja viettänyt suuremman osan elämästään rikoksen poluilla. 18-vuotiaan Todd Matchettin kohdalla oli kyse ensimmäisestä vakavammasta rikoksesta, josta hän sai välittömästi rangaistuksen. Tuomion myötä Todd pääsi nuorena kuntoutumaan ja muuttamaan elämänsä suuntaa. Allanin kohdalla oli kenties jo myöhäistä.

 

Uusi alku

Kirjailija David Adams Richards oli asukas Miramichissa Allanin rikospyrähdyksen aikaan. Hän muistelee vuonna 2009 julkaistussa kirjoituksessaan Miramichin asukkaita – heitä, jotka joutuivat sadististen henkirikosten uhreiksi. Hän tunsi Daughneyn siskokset henkilökohtaisesti, ja hänen ystävänsä oli heidän serkkunsa. Hän kävi isä James Smithin messuissa lapsena ja tunsi miehen sukulaislapsia. Hän kävi teininä Annie Flamin kaupassa, ja Annien ainoat sanat hänelle olivat, että Annie tunsi Davidin isoäidin.

Muistot uhreista ylittävät Davidin mielessä heidän kokemansa väkivaltaisen lopun. Heidän ajattelemisensa vie hänet viattomampaan aikaan. Miramichi on nykyään muuttunut ja uusi sukupolvi ei enää muista Allan Legereä. Vaikka sarjamurhaajalla oli suuri vaikutus yhteisöön aikanaan, ovat pelko ja turvattomuus nyt väistyneet.

 

Lähteet:

https://www.cbc.ca/news/canada/new-brunswick/legere-murder-accomplice-granted-day-parole-1.629403

http://www.douglaschristie.com/DHC/TommyRoss.htm / Canoe News

Häkkinen, Kari; Hannu Lauerma – Psykiatrin päänavaus; Into; 2019

Mellor, Lee; Cold North Killers: Canadian Serial Murder; Dundurn Press; 2012

https://www.theglobeandmail.com/arts/books-and-media/allan-legeres-long-shadow/article1204282/

https://www.unb.ca/fredericton/law/library/legal-materials/digital-collections/allan-legere/index.html

https://www.unb.ca/fredericton/law/library/_resources/pdf/legal-materials/allan-legere/chronology-of-events.pdf

 

Jaa sisältöä myös kavereille

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on google

Liittyvät kirjoitukset

Corpsewood Manor ❘ Tietopaketti

Podcastin neljäs kausi käsittelee Corpsewood Manorin asukkaiden kaksoismurhaa, joka tehtiin Yhdysvaltojen Georgiassa vuonna 1982. Lähdemateriaalin massiivisuuden vuoksi löydät kaikki

Lue lisää