Rikosaiheiset

Havaintoja true crime -yhteisöstä

Ai mikä yhteisö?

Siitä asti, kun aloin tehdä omaa rikospodcastiani, olen päässyt tutustumaan muihin aiheesta kiinnostuneisiin. Facebookissa on nykyään useampikin ryhmä suomalaisille true crime -faneille. Yhteinen mielenkiinnon kohde yhdistää ja ihmiset jakavat kuuntelu- ja katseluvinkkejä sekä spekuloivat yhdessä rikosmysteereitä. Usein kuulee puhuttavan, kuinka true crime -porukassa on hyvä henki. Sietää ollakin, kun ollaan raskaiden ja ikävien asioiden äärellä.

Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi siinä, että uusista rikosaiheisista sisällöistä vinkataan muille. Yhteisiä lemppareita podcastien ja dokumenttisarjojen saralta kehutaan julkisissa kommenttiketjuissa. Koska true crime -ryhmät ovat muodostuneet erityisesti rikospodcastien ympärille ja niiden innoittamana, koskee puhe usein itse podcasteja. Uusia podcasteja kannustetaan, ja yhteisö on erityisen valmis antamaan palautetta podcastien tekijöille. En tiedä, liittyykö muiden aihealueiden podcasteihin yhtä paljon tällaista palautekeskustelua.

 

Kirjoituksen julkaisun aikaan Facebookin

Jäljillä-podcastin keskusteluryhmässä on yli 11 100 jäsentä

ja True crime -keskusteluryhmässä yli 3 500.

 

Kaikki kuunneltu, kaikki katsottu

Havaintojeni tueksi ei ole kylmää dataa, mutta sanon silti: iso osa rikospodcastien kuuntelijoista kuuntelee ihan kaikki koskaan julkaistut suomenkieliset jaksot. Rikospodcasteja on nykyään yli viisikymmentä ja riippuen aiheen rajauksesta jopa lähemmäs sata. Osa podcasteista on julkaissut alle viisi jaksoa eikä osoita merkkejä paluusta. Parisenkymmentä podcastia julkaisee enemmän tai vähemmän aktiivisesti edelleen. True crime -fanit ovat siis tutustuneet erittäin laajaan määrään eri maiden erityyppisiä rikoksia, joten (suomalaisille kuulijoille) uusien aiheiden löytäminen käy koko ajan vaikeammaksi. ”Kuunneltava loppuu kesken” on ihan yleinen ongelma.

Siinä missä vain niitä kaikista suosituimpia podcasteja kuunteleva toivoo uudelleen ja uudelleen jaksoja maailman tunnetuimmista murhaajista, on todellinen true crime -sisältöjen suurkuluttaja suorastaan kyllästynyt samoihin tapauksiin. Ääripäitä edustavat ihmiset ovat usein niitä äänekkäimpiä, joten mielikuva syntyy helposti: true crime -podcasteilta suorastaan vaaditaan uutta, uutta ja uutta.

Rakkauskirjeitä

Mutta ei se ihan näinkään ole. Palaute, jota rikospodcastaajat Suomessa saavat, on yllättänyt itseni täysin. Podcast toimii rakkaana ajanvietteenä ja seuralaisena, joten jopa jähmeät introvertit suomalaiset lähettävät lempipodeilleen rakkauskirjeitä sosiaalisen median kautta. Tämän ilmiön voi nähdä kaikkien muidenkin podcastien kohdalla. Kuulija haluaa osoittaa henkilökohtaisesti tukensa tekijälle ja kertoa seikkaperäisesti, miksi suorastaan rakastaa kyseistä sarjaa. Parhaat kommentit tekijälle on yleensä laitettu yksityisviestillä, mutta kyllä suitsutusta laitetaan menemään julkisesti muidenkin nähtäville. Itse olen ainakin ilahtunut eniten yksityisviestinä tulleista pitkistä kannustavista analyyseistä.

Kääntöpuolena kaikessa on arvostelu. Mitä tahansa julkista tuotetta voi vapaasti kommentoida missä vain – jopa niin, että käytöstavat unohtuvat sananvapauden lippua heilutellessa. Kritiikki ja vihapuhe ei ole uniikkia true crimelle, mutta aiheet ovat. Yksi erityisesti mieleen jäänyt asia on se, että rikospodcastien kielioppia kommentoidaan usein. Kuulijat ovat siis varsin herkkiä kaksoispassiivien käytölle ja omistusliitteiden puuttumisille. Itse sisältö harvemmin saa kritiikkiä osakseen, sillä enemmän arvostellaan ilmaisua ja muita teknisiä asioita. Suomalaisen true crime -sisällön kohdalla ei ole tarvinnut juuri puuttua epäasialliseen tai epäkunnioittavaan kielenkäyttöön tai väärän tiedon levittämiseen – ihan muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta.

Ennakkoluulot

En tiedä, onko tosiaan edelleen yleinen ennakkoluulo se, että true crimen kuluttajat ihannoivat rikoksen tekijöitä tai nauttivat raaoista yksityiskohdista. Ihan puistattaa kirjoittaakin tällaista. Keskustelunavaukset true crime- sisältöjen eettisyydestä ovat olleet pinnalla, joten sen perusteella asiaan perehtymättömät vielä viljelevät harhakäsityksiä. True crimen haasteena pysyy kuitenkin asioiden herkkyys ja arkaluonteisuus. Jokaisen täytyy miettiä, miten asioista voi puhua. Tällä saralla on kuitenkin harvoin menty metsään, jos mietin true crime -podcastien ympärille syntynyttä yhteisöä.

Minulle on syntynyt vaikutelma, että myös true crime -yhteisön ulkopuoliset pitävät sitä jokseenkin tiiviinä ja omistautuneena – mutta toisaalta myös täysin erillisenä porukkana. Joskus julkisissa podcasteihin liittyvissä keskusteluissa true crime -teema jää taka-alalle, vaikka sillä on miljoonayleisö. Ennen kuin Spotifyn lista-algoritmi muuttui, keikkui viikosta toiseen TOP 5 -sijoilla kaksi harrastelijan aloittamaa true crime -podcastia. Monet true crime -podcastien kuuntelijat kuuntelevat paljon muidenkin aihealueiden podcasteja, joten true crimen erillisyyden korostamiselle ei ole mielestäni mitään perusteita.

 

True crime -porukkaa kuvaavat mielestäni parhaiten adjektiivit vastuullinen ja tiedonjanoinen. Podcastaajan näkökulmasta sana vaativa tulee myös mieleen. Rikostarinat kiinnostavat ja niihin löytyy paljon erilaisia näkökulmia. Asianosaisten kunnioittaminen tulee suomalaisilta kenties luonnostaan – toista on esimerkiksi jenkkitekijöiden viljelemä sanasto. Uskon, että moni tiiviisti rikostarinoita seuraava kokee jonkinlaista yhteenkuuluvuutta muiden aiheisiin perehtyneiden kanssa, mikä on aika hieno juttu.

Jaa sisältöä myös kavereille

Share on facebook
Share on whatsapp

Liittyvät kirjoitukset

Corpsewood Manor ❘ Tietopaketti

Podcastin neljäs kausi käsittelee Corpsewood Manorin asukkaiden kaksoismurhaa, joka tehtiin Yhdysvaltojen Georgiassa vuonna 1982. Lähdemateriaalin massiivisuuden vuoksi löydät kaikki

Lue lisää