Tapauskoosteet

Harold Shipman

Harold Shipman oli brittiläinen yleislääkäri, joka murhasi satoja potilaitaan. Uhriluku on järkyttävän suuri ja rikosten aikajana pitkä. Tapauksella on kauaskantoisia seurauksia niin Isossa-Britanniassa kuin muuallakin maailmalla.

Podcastissa tämä tapaus on laajuutensa vuoksi jaettu kahteen jaksoon, mutta tässä postauksessa tapaus on kokonaisuudessaan.

 

Lapsuus ja nuoruus 1946-1965

Harold Frederick Shipman syntyi tammikuussa vuonna 1946 Nottinghamissa. Perheeseen kuului äiti, isä ja yhteensä neljä lasta. Haroldin isänsä oli rekkakuski ja perhe kuului työväenluokkaan. Harold tulisi olemaan ensimmäinen korkeakoulun käynyt suvussaan. Vuonna 1963 perheen äiti kuoli keuhkosyöpään 42-vuotiaana. Harold oli itse tuolloin 17-vuotias. Hän oli osallisena hoitamassa äitiään tämän viimeisissä hetkissä, kun hänen oloaan helpotettiin muun muassa morfiinipistoksilla. Harold oli perheen lapsista ujoin ja varautunein. Hänen lapsuutensa oli muuten melko tavallinen lukuun ottamatta äidin menettämistä suhteellisen varhain.

Harold, jota kutsuttiin perheen kesken toisen nimen mukaisesti Frediksi, oli älykäs ja hyvä koulussa. Hän ansaitsi koulumenestyksellään paikan grammar schoolissa, jossa useimmat oppilaat kuuluivat keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan. Grammar school vastaa oppiasteeltaan lukiota englanninkielisissä maissa ja niihin päästään arvosanojen perusteella. Harold oli lahjakas myös urheilussa ja ansaitsi palkintoja suorituksistaan. Häntä kiinnosti kuitenkin enemmän akateeminen tulevaisuus. Harold ei herättänyt erityistä huomiota kouluaikanaan. Hän menestyi opinnoissaan eikä pitänyt suurta melua itsestään. Kaiken kaikkiaan Haroldin lapsuus ja nuoruus olivat tuiki tavallisia eikä mikään ollut erityisen huomionarvoista lukuunottamatta sitä, että Harold oli ilmeisen hyvä oppilas koulussa.

 

Opiskelut ja varhainen työelämä 1965-1974

Harold pääsi Leedsin yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä ollessaan 19-vuotias. Leeds sijaitsee noin 100 kilometrin päästä Haroldin synnyinpaikasta Nottinghamista pohjoiseen. Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän tapasi vaimonsa Primrose May Oxtobyn bussipysäkillä ja he menivät naimisiin vuonna 1966. Avioituessaan Primrose oli 17-vuotias ja viidennellä kuulla raskaana odottaessaan heidän esikoistaan. He saivat myöhemmin yhteensä neljä lasta.

Harold valmistui lääkäriksi Leedsin yliopistosta vuonna 1970 viiden vuoden opiskelun jälkeen. Peruskoulutuksen jälkeen hänestä tuli Mb ChB eli Bachelor of Medicine and Surgery. Tämä tarkoittaa käytännössä yleislääkäriä, joka ei ole vielä erikoistunut mihinkään tiettyyn lääketieteen osa-alaan ja on vielä yhtä vuotta vaille rekisteröity lääkäri.

Ison-Britannian terveydenhuoltosysteemin eli National Health Servicen, lyhyesti NHS, lääkärihierarkia menee erikoistumispolulla seuraavasti: kokemattomin on house officer tai pre-registration house officer, sitten tulee senior house officer, registrar, senior registrar ja consultant. Jos lääkäri lähtee taas yleislääketieteen puolelle eli ei erikoistu mihinkään tiettyyn suppeaan erikoisalaan, tulee hänestä senior house officerin jälkeen GP registrar eli general practicioner registrar ja tämän jälkeen GP eli general practicioner. Nykyään nimitykset ovat muuttuneet, eli esimerkiksi pre-registration house officer on foundation doctor, mutta käytännössä ihmiset puhuvat vanhoilla termeillä. General Medical Council on instanssi, joka ylläpitää rekisteriä Isossa-Britanniassa laillistetuista lääkäreistä ja sen pääasiallinen tehtävä on ylläpitää ja suojella yleisön turvallisuutta ja terveyttä. Lisäksi se asettaa lääketieteelliselle koulutukselle standardit.

Haroldin ensimmäinen työpaikka oli Pontefract General Infirmaryssa, jonne hän muutti perheineen työnsä perässä. Pontefract sijaitsee heti Leedsin kaakkoispuolella. Hän toimi 12 kuukauden ajan pre-registration house officerina ja vasta tämän jälkeen General Medical Council rekisteröi hänet virallisesti elokuussa 1971. Hän jatkoi työtä samassa sairaalassa tittelinään senior house officer. Hän suoritti tutkinnot lastentaudeissa vuonna 1972 sekä naistentaudeissa ja synnytysopissa vuonna 1974.

 

Todmordenin aika 1974-1975

Varhain vuonna 1974 eli neljä vuotta valmistumisensa jälkeen hän muutti perheineen Todmordeniin, joka sijaitsee noin puolessavälissä Leedsia ja Manchesteriä West Yorkshiressa. Hän oli tarttunut työtilaisuuteen nähtyään mainoksen lehdessä ja haastattelun jälkeen hänet palkattiin koeajalle Abraham Ormerod Medical Centreen. Harold eteni assistant general practicionerista junior partner in practiceksi. Lääkäreiden työpäivät kuluivat aamuisin ja iltapäivisin vastaanottotyössä ja keskellä päivää he tekivät usein kotikäyntejä potilaidensa luona. Joskus käynneille piti lähteä hätätilanteessa, sillä lähin sairaala oli vasta kolmenkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Työpaikallaan Harold sai maineen innostuneena ja osaavana tyyppinä, joka ei pelännyt kovaa työtä. Potilaat pitivät hänestä. Hän oli innokas ja aloitteellinen uudistamaan sairaalan potilastietojärjestelmää. Tämän homman lisäksi hän otti hoitaakseen sairaalan vanhentuneiden lääkkeiden hävityksen sekä myöhemmin myös lääkevaraston täyttämisen. Hän teki yhtä lailla kotikäyntejä kuin muutkin kollegansa, ei yhtään enempää kuin muut. Hän piti erityisesti akuuttitilanteista.

Vain vuotta myöhemmin eli vuonna 1975 Home Office ja West Yorkshiren poliisi kiinnostuivat Haroldin tekemisistä. He olivat saaneet tietoonsa, että Harold oli ottanut haltuunsa epätavallisen suuren määrän kipulääke petidiiniä paikallisista apteekeista. Tutkijat jututtivat farmaseutteja kyseisissä apteekeissa ja vastaus oli helpottava: Haroldia pidettiin suuresti arvossa paikkakunnalla eikä kukaan epäillyt väärinkäytöstä. Tutkinta päättyi helmikuussa, mutta alkoi uudelleen kesäkuussa 1975, kun kävi ilmi, että sairaalaan tilattiin edelleen suuria määriä petidiiniä. Kävi ilmi, että lääkkeistä ei pidetty asianmukaista rekisteriä ja vaikka oli epäilys, että kaikki lääke ei mennyt potilaiden tarpeisiin, ei asiaa voitu todentaa merkintöjen puuttuessa. Haroldia haastateltiin ja hän kielsi väärinkäytön. Viranomaiset määräsivät sairaalan korjaamaan käytäntöjään lääkkeiden käytön merkitsemisessä ja seurantakäyntiä suositeltiin 6 kuukauden päähän.

Petidiini on keskivahva opiaatti. Opiaatit terminä viittaa oopiumista valmistettuihin lääkkeisiin kuten morfiiniin ja opioidit käsittävät synteettisesti valmistetut lääkkeet kuten heikon opioidin kodeiinin, joka muuttuu elimistössä morfiiniksi, ja vahvat opioidit kuten fentanyyli ja oksikodoni. Opiaatit sitoutuvat kehossa opioidireseptoreihin ja lievittävät sitä kautta kipua. Ei-lääkinnällisessä tarkoituksessa ne tuottavat euforiaa. Opioidien käyttö kehittää toleranssin eli saman vaikutuksen aikaansaamiseksi tarvitaan aina suurempi ja suurempi annos.

Petidiini tunnetaan nykyään ehkä yleisimmin synnytyskipulääkkeenä. Sitä voidaan annostella lihakseen, ihon alle tai suoneen pistoksena tai sitten tablettina. Sen vaikutus alkaa todella nopeasti ja kestää lyhyen aikaa, noin kahdesta neljään tuntia. Se aiheuttaa kohtuullisen voimakkaasti riippuvuutta. Synnytyskipuun petidiiniä on käytetty 1940-luvulta lähtien, mutta jo aiemmin historiassa kiinalaiset ovat käyttäneet eri opioideja synnytyksissä. Ulkomailla petidiiniä käytetään useammin synnytyksissä, kun taas Suomessa käyttö on päälle 10 prosentin luokkaa. Lääke ei ole ongelmaton tässä käyttötarkoituksessa, minkä vuoksi se ei ole ensisijainen kipulääke. 1900-luvun aikana petidiini oli lääkäreiden useimmin käyttämä opiaatti hoidettaessa akuuttia kipua tai voimakasta kroonista kipua. Sen ajateltiin markkinoille tulonsa jälkeen eli vuoden 1943 jälkeen olevan vaarattomampi vaihtoehto morfiinille, että se aiheuttaisi vähemmän riippuvuutta ja että se soveltuisi paremmin esimerkiksi sappikipuihin. Nämä käsitykset todettiin myöhemmin vääriksi ja että itse asiassa petidiini osoittautuikin vaarallisimmaksi opioidiksi useista syistä.

 

Samaan aikaan Haroldin terveys alkoi reistailla. Toukokuussa 1975 Primrose kutsui Haroldin kollegan heidän kotiinsa miehen kaaduttua kylpyhuoneessa ja lyötyään päänsä. Haroldilla todettiin vain lievä aivotärähdys. Harold alkoi kärsiä useista kohtauksista, joissa hän menetti tajuntansa. Tällaisia kohtauksia tapahtui muun muassa auton ratissa ja töissä esimerkiksi potilaiden ja kollegoiden edessä. Elokuussa hänet tutkinut lääkäri totesi hänellä idiopaattisen epilepsian, eli epilepsian, jonka syy on epäselvä. Näihin aikoihin Harold lopetti auton ajamisen joko omasta päätöksestään tai jonkun toisen määräämänä, mutta joka tapauksessa syksyllä 1975 hänen vaimonsa toimi hänen kuskinaan joidenkin viikkojen ajan.

Lääkeriippuvuus paljastuu

Syyskuun lopulla samana vuonna kävi ilmi totuus Haroldin lääkkeiden käytöstä. Hän oli riippuvainen petidiinistä ja oli käyttänyt sitä puolentoista vuoden ajan säännöllisesti. Hän oli väärentänyt jatkuvasti reseptejä ja merkintöjä saadakseen lääkettä käyttöönsä. Hän kollegansa sairaalassa huomasivat asian ja oli nyt selvää merkintöjen perusteella, että tilatut lääkemäärät ja potilaille menevät eivät täsmänneet, eli Harold oli käyttänyt lääkkeet itse. Kollegat puhuivat asiasta suoraan Haroldille, joka myönsi käyttäneensä petidiiniä. Sen jälkeen hän yritti taivutella muita mukaan huijaukseensa, johon kollegat eivät suostuneet. Hän esitti eroanomuksensa ja lähti työpaikastaan. Myöhemmin hän yritti vetää irtisanomisensa takaisin, mutta siihen mennessä kollegat olivat ottaneet yhteyttä asianajajiin ja Haroldin irtisanominen pysyi voimassa. Kollegoiden mukaan kukaan ei ollut edes epäillyt Haroldin olevan lääkeriippuvainen.

Petidiiniriippuvuuden tullessa tietoon Haroldia hoitanut lääkäri Halifax Royal Infirmaryssa johdatti tämän psykiatriseen hoitoon yksityiseen sairaalaan Yorkissa. Harold vieroittautui petidiinistä ja tämän jälkeen hänellä diagnosoitiin keskivaikea masentunut ja melankolinen tila. Näillä sanoin Haroldin masentuneisuus oli ilmaistu Shipman Inquiryssa, josta kerron myöhemmin enemmän. Harold itse kertoi masennusoireidensa alkaneen, kun hän ei tullut hyvin toimeen kollegoidensa kanssa, mutta kollegat taas eivät tunnistaneet tällaista tapatuneen. Haroldia hoidettiin masennuslääkkeillä onnistuneesti ja hänet uloskirjattiin psykiatrisesta hoidosta joulukuussa 1975. Häntä neuvottiin pysymään psykiatrin valvonnassa ainakin seuraavan parin vuoden ajan. Kaksi eri miestä hoitanutta psykiatria esitti Home Officelle, että Harold Shipman tulisi rekisteröidä lääkeriippuvaiseksi.

 

Durhamin aika ja lääkeväärennössyytteet 1975-1977

Harold sai uuden työpaikan helmikuussa 1976 clinical medical officerina Newton Aycliffe Health Centressa eli noin 100 kilometrin päästä Leedsistä pohjoiseen Durhamin alueella. Hän kertoi esimiehilleen aiemmasta lääkeriippuvuudestaan ja tulevasta oikeudenkäynnistä tapaukseen liittyen. Uudessa työpaikassaan Haroldilla ei ollut samanlaista pääsyä lääkkeisiin. Hän sai työskennellä sillä ehdolla, että hän pysyisi vielä psykiatrin seurannassa. Samaan aikaan hänen terveydentilansa koheni, sillä vieroittauduttuaan petidiinistä hän lakkasi saamasta kohtauksia. Hänen epilepsiadiagnoosinsa todettiin näin vääräksi ja maaliskuussa hän uskalsi jo ajaa uudelleen autoa.

Home Office Drugs Inspectorate ilmoitti Haroldin lääkeväärennöksistä poliisille syyskuussa 1975. Marraskuussa Haroldin ollessa sairaalassa tutkijat tulivat haastattelemaan häntä, ja Harold antoi pitkän ja kattavalta vaikuttavan tunnustuksen. Tulevana helmikuuna vuonna 1976 alkoi Haroldin oikeudenkäynti Halifax Magistrate’s Courtissa. Hän myönsi syyllisyytensä kahdeksaan syytteeseen, jotka olivat petidiiniampullien hankkiminen petoksella, petidiinin laiton hallussapito ja reseptien väärentäminen. Harold joutui maksamaan kustakin syytteestä 75 dollaria eli yhteensä 600 dollarin sakot sekä pienen kompensaatiosumman NHS Family Practicioners Committeelle. Häntä ei kielletty harjoittamasta ammattiaan jatkossa. Harold itse totesi, ettei hänellä ole aikomuksia jatkossa työskennellä sellaisessa tilanteessa, jossa voisi kerätä petidiinivarastoa. General Mecical Council arvioi tapausta sen suhteen, pitäisikö miehen ammatinharjoittamisoikeuksia rajata. Uudesta työpaikasta tuli vain positiivista palautetta Haroldista työntekijänä eikö aiemmista vaikeuksista näkynyt jälkeäkään. Lisäksi huomioitiin, ettei yksikään potilas ollut kärsinyt Haroldin toimien seurauksena. Vaikka Councilin päätöksen jälkeen esitettiin, että Haroldin lääkkeenmääräämisoikeuksia tulisi rajoittaa, ei näihin rajoitustoimiin nähty aihetta. Haroldia varoitettiin kuitenkin kirjallisesti, että tilanne muuttuisi olennaisesti, jos mies syyllistyisi uudelleen samankaltaisiin rikoksiin.

 

Manchesterin aika 1977-1992; Donneybrook

Vuonna 1977 Harold perheineen muutti tällä kertaa Manchesterin liepeille eli noin 65 kilometrin päähän lounaaseen Leedsistä. Harold vastasi lehti-ilmoitukseen, jossa etsittiin lääkäriä pienessä entisessä kaivoskaupungissa Hydessa sijaitsevaan Donneybrook Medical Centreen. Täälläkin Harold kertoi avoimesti aiemmasta riippuvuudestaan ja saaduistaan tuomioista ja antoi oman psykiatrinsa yhteystiedot lisätietojen pyytämistä varten. Sairaala tutki Haroldin historiaa ja tämä sai aloittaa työt lokakuussa 1977 ilman rajoituksia.

Seuraavat neljätoista vuotta Harold työskenteli Donneybrookissa. Hän oli pidetty sekä potilaiden että kollegoidensa keskuudessa. Hän oli aktiivinen innovaattori työpaikallaan ja sen ulkopuolella. Hän kuului noiden vuosien aikana kahteenkin eri lääketieteelliseen komiteaan ja teki töitä myös ambulanssissa. Hän oli alueella laajasti arvostettu ja hyvämaineinen perhelääkäri. Useiden lähteiden mukaan Haroldia pidettiin kuitenkin myös töykeänä ja alentuvana työpaikallaan. Työkaverit pitivät häntä besserwisserinä. Ainakin Harold oli hyvin itsenäinen työssään ja useat raportoivat hänen ärsyyntyneen, jos hänen tekotapaansa kritisoitiin tai hänelle ehdotettiin jotakin vaihtoehtoista toimintatapaa.

Lääkärit tekivät myös Donneybrookissa paljon kotikäyntejä potilaiden luona, mutta pikkuhiljaa ajan saatossa tämä käytäntö alkoi jäädä taka-alalle. Kotikäynnit veivät kuitenkin tuntuvasti enemmän aikaa kuin potilaan käynti vastaanotolla – joka muute tuohon aikaan oli standardisti vain 7 minuuttia. Haroldin kerrotaan ylittäneen jatkuvasti vastaanottoaikansa potilaiden kanssa, minkä vuoksi hän oli aina noin puolisen tuntia myöhässä koko aamupäivän vastaanottojen jälkeen. Harold ei yleensä syönyt kollegoidensa kanssa lounasta, vaan lähti jo aikaisin päiväsaikaisille kotikäynneilleen. Perjantaisin lääkäreille tarjottiin lounas lääke-esittelyn yhteydessä ja näissä tapaamisissa Harold taas oli aina mukana. Harold kävi kollegoistaan poiketen kotikäynneillä myös ilman varsinaista syytä tai määräystä. Hän siis suoritti käyntejä myös rutiinimielessä yleisinä terveystarkastuksina, joiden tärkeä tehtävä oli myös suuresti sosiaalinen. Hän kävi nimenomaan iäkkäiden ja esimerkiksi liikuntarajoitteisten luona.

Vuoden 1991 aikana Harold alkoi puhua avoimesti oman yksityispraktiikan avaamisesta. Syiksi hän väitti inhonsa sähköistä potilastietojärjestelmää kohtaan, joka oli ollut toiminnassa tuolloin jo pari vuotta. Syyt, jotka hän esitti yksityisvastaanottonsa avaamiseen eivät kuitenkaan olleet järkeenkäypiä, sillä Harold jatkoi esimerkiksi tietokonejärjestelmän käyttöä omalla vastaanotollaankin. Varsinaista syytä Haroldin päätökseen alkaa toimia yksin ei voida täysin päätellä, mutta loppuaikanaan Donneybrookissa Harold oli huonoissa väleissä ainakin yhden työkaverinsa kanssa, joten olisiko syynä voinut olla sosiaaliset ongelmat.

 

Hyden aika; yksityispraktiikka 1992-1998

Harold alkoi pitää jo Donneybrookissa yksityisvastaanottoa vuoden 1992 alusta alkaen, ennen kuin hänen omat tilansa aukeaisivat saman vuoden elokuussa. Hän alkoi pitää vastaanottoaan Hydessa osoitteessa 21 Market Street ja entisten kollegoidensa suureksi ärsytykseksi hän otti myös potilaansa mukanaan. Myös joitakin työntekijöitä Donneybrookista siirtyi pyörittämään Haroldin klinikkaa. Sekä Todmordenissa että Donneybrookissa lääkäreillä oli tiukasti omat potilaslistansa. Esimerkiksi Haroldissa oli Donneybrookin aikana vajaa 3000 potilasta ja luku vain kasvoi seuraavien vuosien aikana yksityispraktiikalla. Hän teki entiseen tapaansa vastaanottoa aamupäivisin ja sovittujen aikojen päätteeksi hänellä oli vapaa vastaanotto, jonne sai tulla ilman ajanvarausta ja hän otti vastaan potilaita tulojärjestyksessä. Lisäksi yhtenä päivänä viikossa hän piti äitiysneuvolaa erään kätilön kanssa ja toisina päivinä rokotusklinikkaa ja teki pientoimenpiteitä.

Haroldin bisnes kukoisti. Hänestä tuli entistäkin tunnetumpi ja pidetympi yhteisössä erityisesti potilaiden ja heidän omaistensa keskuudessa, mutta myös kollegat arvostivat häntä. Yksi suurimmista syistä hänen suosioonsa oli hänen halunsa tehdä kotikäyntejä iäkkäämpien potilaidensa luokse. Kun sana kiiri Harold Shipmanin hyvästä hoidosta, omaiset suostuttelivat iäkkäämpiä omaisiaan siirtymään Haroldin listoille, mikä johti lopulta siihen, että halukkaita potilaita oli paljon enemmän kuin Harold pystyi yksin hallinnoimaan. Osan täytyi tyytyä odottamaan Haroldin potilaaksi pääsyä. Eräs omainen kertoi iäkkään äitinsä olleen onnensa kukkuloilla saatuaan tiedon pääsystä miehen potilaaksi.

Harold yritti aktiivisesti rekrytoida kumppania bisnekseensä, jotta voisi ottaa jatkossa enemmän potilaita. Harold oli myös aktiivinen järjestöissä, joissa piti pikkuklinikoiden puolia ja oli entiseen tapaansa innokas kehittämään systeemiä. Hän oli perillä tietojärjestelmän viimeisimmistä ohjeistuksista. Häntä oli aiemmassa työpaikassaan jo kuvailtu ylimieliseksi ja sen tyylinen hän edelleenkin oli, mutta se ei kuitenkaan vähentänyt hänen kokemaansa arvostusta. Päinvastoin hänen kuvailtiin vaikuttaneen siltä, että ihmisten terveys ja terveydenhuoltojärjestelmä olivat hänen sydäntään lähellä. Hänet nähtiin yksinkertaisesti kaupungin parhaana lääkärinä.

Vaikka Harold nautti yhteisön arvostusta vuosinaan yksityislääkärinä, uskalsivat muutamat henkilöt tuoda esiin epäilyksiään Haroldia kohtaan. Jotkut olivat kiinnittäneet huomiota siihen, miten moni Haroldin hoidossa kuolleista iäkkäistä potilaista oli kuollut keskenään hyvin samankaltaisissa olosuhteissa, suurin osa kotonaan. Yleislääkäri Linda Reynolds, joka työskenteli läheisessä Brooke Practicessa vei huolensa the South Manchester Coronerille eli kuolinsyyntutkijalle John Pollardille ja kertoi myös muiden ihmisten mielissä heränneistä huolista. Elettiin maaliskuuta vuonna 1998 ja alkoi lyhyt poliisitutkinta, jonka aikana Detective Inspector David Smith ei löytänyt mitään todisteita siitä, että kuolemissa olisi ollut mitään epäilyttävää. Tutkinta päättyi eikä johtanut jatkotoimiin. Saman vuoden elokuussa eräs taksikuski John Shaw tuli kertomaan omat epäilyksensä poliisille, mutta tämäkään ei johtanut mihinkään.

 

Kathleen Grundyn kuolema 1998h

Sitten, 24. kesäkuuta 1998, ikäisekseen hyväkuntoinen ja virkeä 81-vuotias entinen Hyden pormestari Kathleen Grundy kuoli yllättäen kotonaan.

Hän oli Hyden kaupungin entinen pormestari. Edeltävästi hän oli ikäisekseen ollut virkeässä ja hyvässä kunnossa ja tehnyt naapurustossaan paljon vapaaehtoistyötä. Kuolema tuntui äkilliseltä ja asiaankuulumattomalta. Hänen lääkärinsä Harold Shipman oli kuoleman jälkeen todennut, ettei ruumiinavausta tarvita selvittämään naisen kuolinsyytä vaan hän kirjasi kuolintodistukseen syyksi korkean iän. Hän esitti kuolinsyyn olleen sydäninfarkti ja kertoi käyneensä naisen luona aamulla, jolloin tämä oli voinut hieman huonosti. Kathleen haudattiin Hyde Chapelissa.

Kathleenin tytär oli asianajaja Angela Woodruff. Hän oli ammattilaisena tehnyt äitinsä testamentin vuonna 1986 ja siinä nimettiin hänet äitinsä ainoaksi edunsaajaksi. Kathleenin omaisuus koostui pääosin hänen asunnostaan ja tontistaan, joka oli lähes 400 000 dollarin arvoinen. Yhdessä lähteessä arvon väitettiin olleen niinkin korkea kuin 700 000 dollaria. Kathleenin mies oli kuollut aiemmin. Nyt Angelan selvittäessä äitinsä kuoleman jälkeen tämän asioita, hän sai käsiinsä uuden testamentin, joka oli kirjattu 9. kesäkuuta 1998 eli vain pari viikkoa ennen äidin kuolemaa. Testamentissa nimettiin ainoaksi edunsaajaksi Kathleenin lääkäri Harold Shipman. Testamentti oli kirjoitettu kirjoituskoneella ja sen allekirjoitus, oletettavasti Kathleen Grundyn itse kirjoittamana, näytti tökeröltä väärennökseltä eikä vastannut Kathleenin oikeaa nimikirjoitusta. Testamentti oli lähetetty vain päiviä ennen naisen kuolemaa erääseen Hyden asianajotoimistoon, jossa Kathleen ei ollut koskaan asioinut. Kaikki tässä soitti hälytyskelloja ja Angela otti yhteyttä poliisiin. Hän epäili Harold Shipmanin väärentäneen testamentin ja Kathleenin kuolemakin vaikutti epäilyttävältä. Kathleenilla ei ollut ollut riitoja perhepiirissään kuolemaansa edeltävästi eikä hän tyttären mukaan olisi voinut koskaan jättää jälkikasvuaan ja lapsenlapsiaan perinnöttömiksi.

Poliisi alkoi tutkia asiaa. Ensinnäkin testamentti oli kirjoitettu kirjoituskoneella, joka täsmäsi Haroldin omaan kirjoituskoneeseen, jossa yksi kirjain oli tunnistettavasti poikkeava. Testamentin allekirjoitukset Kathleen Grundylta ja kahdelta todistajalta, jotka olivat myös Haroldin potilaita, olivat väärennöksiä. Harold väitti, että Kathleen oli lainannut hänen kirjoituskonettaan joitakin kertoja, joten se selittäisi, miksi testamentti oli kirjoitettu tuolla koneella. Haroldin nauttiessa niin suurta yhteisön arvostusta ja suosiota, häntä oli vaikea nähdä rikollisena. Kuitenkin häneen oli liitetty epäilyksiä liittyen hänen potilaidensa kuolemiin vasta muutamia kuukausia aiemmin alkuvuoden aikana. Poliisi alkoi miettiä, voisiko miehellä olla osuutta myös Kathleenin kuolemaan.

Poliisi näki tarpeelliseksi kaivaa Kathleenin ruumiin ylös tutkittavaksi elokuussa 1998. Nyt kuolemasta oli kulunut kaksi kuukautta. Uudessa testamentissa oli ollut toive tuhkaamisesta, mutta Kathleenin tytär oli pitänyt kiinni aiemmasta suunnitelmasta arkkuhautaamisesta. Ruumiinavauksessa ei selvinnyt ilmiselvää kuolinsyytä. Nainen vaikutti olleen terve eikä kärsinyt mistään sairaudesta tai vaikuttanut saaneen sairaskohtausta. Ruumiille tehtiin toksikologisia testejä eli siitä etsittiin jälkiä lääkeaineista ja laboratorio löysikin jäämiä opiaatista, oletettavasti morfiinista. Myöhemmin tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että kyse oli todella morfiinista ja sitä löytyi tappava annos. Aikaikkuna täsmäsi Haroldin liikkeisiin kuolinpäivänä. Asian tultua ilmi Harold väitti Kathleenin olleen riippuvainen aineesta ja pitäneen sen salassa muilta. Hän esitti väitettä tukevia potilasasiakirjamerkintöjä ja ne näyttivätkin tapauksen uudessa valossa. Tarkemmissa tutkimuksissa huomattiin, että nämä merkinnät oli tehty kuoleman jälkeen. Asiakirjoissa oli aikaleima sille, milloin mitäkin tekstiä oli jälkeenpäin muokattu. Tämä ymmärrettävästi lisäsi epäilyksiä Haroldia kohtaan.

Epäilykset heräävät – lisää uhreja?

Samaan aikaan poliisi alkoi tutkia muitakin Haroldin potilaiden kuolemia. Aluksi tutkinta käsitti 19 kuolemaa ja myöhemmin vielä 9 lisää. Greater Manchester Police sai tutkinnan alkaessa ensimmäistä kertaa tietoonsa, että Haroldilla oli rikosrekisteri ja hän oli aiemmin ollut opiaattiriippuvainen.

Joten seitsemäs syyskuuta vuonna 1998 Harold pidätettiin epäiltynä Kathleenin murhasta sekä yrityksestä hankkia omaisuutta petoksella ja väärennöksellä. Hänet määrättiin vankeuteen ja tuosta päivästä eteenpäin hän pysyi vankeudessa. Loppuvuoden aikana häntä estettiin toimimasta lääkärin ammatissa omalla klinikallaan. Kun uutinen päätyi mediaan, ihmiset ympäri Hyden kaupunkia ja Greater Manchesteria alkoivat kertoa samanlaisista kokemuksista läheistensä kuolemien suhteen. Alueen hautausurakoitsijat olivat alkaneet kiinnittää huomiota outoihin kuolemiin. Niin moni iäkäs nainen oli kuollut samalla tavalla, eli täysin pukeissa, istuallaan, teekuppi vieressään ja hyvin yllättäen. Oli kuitenkin hyvin harvinaista, että ihminen kuolisi sellaisessa tilanteessa ja varsinkin, kun nämä nimenomaiset naiset vaikuttivat olleen täysin hyvässä kunnossa edeltävästi.

Syyskuun, lokakuun ja marraskuun aikana seitsemän muun naisen ruumiit kaivettiin ylös ja tutkittiin ja Haroldia kuulusteltiin näihin tapauksiin liittyen. Hän vaikutti haastatteluissa aluksi hämmentyneeltä ja ahdistuneelta ja myöhemmin hän ei kommentoinut tapauksia ollenkaan. Naiset olivat Joan Melia, Winifred Mellor, Bianka Pomfret, Marie Quinn, Ivy Lomas, Jean Lilley ja Irene Turner. Joulukuun aikana tutkittiin vielä Muriel Grimshaw’n, Norah Nuttallin, Kathleen Wagstaffin, Maureen Wardin, Pamela Hillierin, Maria Westin ja Lizzie Adamsin tapaukset. Näistä joulukuussa tutkituista naisista Muriel Grimshaw’n ruumis oli myös kaivettu ylös tutkittavaksi, mutta jälkimmäisten naisten ruumiit oli tuhkattu aiemmin. Harold sai syytteet epäiltynä kaikkien näiden mainittujen viidentoista naisten murhista. Naiset olivat kuolleet vuosina 1995-1998 ja he olivat iältään 49-81 -vuotiaita.

Oikeudenkäynti 1999

Haroldin oikeudenkäynti alkoi 5. lokakuuta vuonna 1999. Harold vastasi sekä murhasyytteisiin että väärennössyytteeseen olevansa syytön.

Oikeudessa Winifred Mellorin naapuri Gloria Ellis tarjosi tärkeän todistuksen Haroldin tuomitsemiseksi. Hän oli nähnyt lääkärin menevän naapurinsa luokse Corona Avenuella toukokuussa 1998 Winifredin kuolinpäivänä. Hän muisti kellon olevan kolme, kun mies meni naisen asuntoon. Noin kello kuuden aikaan sama mies tuli koputtamaan Glorian ovelle ja kysyi vara-avainta Winifredin asuntoon. Gloria kertoi miehelle muistaneensa tämän käyneen talolla aiemmin samana päivänä, ja mies oli selvästi ärsyyntynyt ja välttelevä tämän kommentin johdosta. He menivät yhdessä Winifredin asuntoon ja Gloria oli järkyttynyt nähdessään ystävänsä ja naapurinsa kuolleen. Hän alkoi nähdä miestä jatkuvasti televisiossa ja tunnisti tämän samaksi, kuin joka oli käynyt Winifredin luona. Hän kertoi havainnoistaan poliisille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Harold pystyttiin selkeästi liittämään uhrin kuoleman aikaan ja paikkaan. St Paul’s Churchin isä Denis Maher oli huomannut seurakuntalaistensa oudot äkilliset kuolemat, joita oli ollut yllättävän paljon viime aikoina. Usein hän kävi perheiden luona iäkkään sukulaisen kuoltua ja kävi ilmi, että moni oli ollut Haroldin potilaana. Hän oli vierailemassa myös Winifred Mellorin luona, kun samaan aikaan Harold tuli vierailulle ja kertoi omaisille, miten ruumiinavaus ei olisi tarpeen tässä tapauksessa, koska hän oli juuri nähnyt potilaansa ennen kuolemaa ja voisi allekirjoittaa kuolintodistuksen.

Kuolintodistus eli Medical Certificate of Cause of Death eli MCCD on potilasta viimeksi hoitaneelle lääkärille osoitettava tehtävä. Jos lääkäri on hoitanut potilasta pitkäaikaisen sairauden suhteen, esimerkiksi syövän tai sydänsairauden suhteen, voi hän todeta, että henkilö on kuollut tämän sairauden johdosta. Jos kuolemassa on jotakin epäselvää eikä kuolinsyytä voida päätellä, lääkäri soittaa coronerille eli kuolinsyytutkijalle ja selvitystyö siirtyy tarvittaessa hänelle. Lääkäri voi myös vain konsultoida kuolinsyytutkijaa ja kirjoittaa sen jälkeen todistuksen. Tuohon aikaan hoitava lääkäri kutsuttiin virka-aikaan kuolleen luokse toteamaan tämä kuolleeksi ja päättämään kuolinsyystä. Jos kuolema todettiin virka-ajan ulkopuolella, kuka tahansa lääkäri voitiin kutsua paikalle toteamaan kuolema ja kuolinsyyn tulkinta jäisi silti hoitaneelle lääkärille. Näin toimitaan Suomessakin nykyisinkin eli kuoleman toteaja ja kuolintodistuksen laatija voi olla eri henkilö, mutta aina lääkäri. Korkea ikä ei saanut olla ainoana kuolinsyynä yli 70-vuotiaan kuolintodistuksessa, mutta Harold käytti tätä joissakin kymmenissä tapauksissa ilman kunnollista selitystä ja täysin virkeiden hyväkuntoisten iäkkäiden kohdalla. Suomessa kuolinsyyksi kelpaa vain sairaus – niissä tapauksissa, kun kyse ei ole onnettomuudesta tai henkirikoksesta – ja näin on siis Isossa-Britanniassakin asian laita. Korkea ikä voidaan nähdä ilmeisesti myötävaikuttavana tekijänä muun sairauden lisäksi.

Haroldin todettiin tappaneen uhrinsa morfiinilla, pistämällä sitä joko lihakseen tai suoneen. Yhdeksässä tapauksessa tämä oli varmistunut ja tuhkattujen uhrien kohdalla syyttäjä piti tätä todennäköisenä. Hän oli peitellyt jälkiään väärentämällä potilasasiakirjoja ja kuolintodistuksia. Lisäksi hän oli suorittanut huumausainerikoksia ajanjakson aikana, sillä hänellä oli jatkuvasti hallussaan suuri määrä morfiinia murhia varten. Harold tuomittiin 31.1.2000 viiteentoista elinkautiseen vankeuteen noiden viidentoista naisen murhista ja neljän vuoden vankeuteen petoksesta Hydessa – Preston Crown Courtissa. Tuomiota antaessaan tuomari Justice Forbes totesi, että Haroldin tulisi viettää loppuelämänsä vankeudessa. Tuomion jälkeen Haroldin nimi poistettiin lääkäreiden rekisteristä.

Vaimo ja lapset pysyivät ainakin näennäisesti miehen tukena kuolemien tultua ilmi. Ainakin vaimo Primrose kieltäytyi järjestään kaikista haastatteluista tapaukseen liittyen. Toimittajat tulivat koputtelemaan heidän ovelleen Mottramiin Longdendaleen, mutta vaimo kieltäytyi puhumasta heille. Osa alueen asukkaista piti pitkään Haroldia edelleen arvossa ja olivat suorastaan aggressiivisia poliisia kohtaan, koska he ajattelivat poliisien keksivän murhasyytteet miestä vastaan. Harold ei myöntänyt syyllisyyttään koskaan, ei edes vaimolleen.

Kuinka paljon uhreja olikaan?

Pian tuomioin antamisen jälkeen todisteita alkoi olla koossa suuri määrä usean muun henkilön murhista syyttämiseen. Osaa kuolemantapauksista oli alkanut tutkia poliisi, ja osasta oli tullut vihje kuolleiden sukulaisilta. Kaikista tapauksista ei ollut todistusaineistoa, koska osa näistä potilaista oli tuhkattu. Vaikka tapauksia tutkittiin, todettiin, ettei Harold voisi saada enää reilua oikeudenkäyntiä kaiken mediahälyn ja tuomionsa saamisen jälkeen, joten syytteitä ei nostettu. Lisäksi todettiin, että Harold oli jo saanut maksimaalisen tuomion, joten lisätuomioista ei tulisi mitään konkreettista lisää Haroldin tuomioon.

Joka tapauksessa Haroldin tutkiminen jatkui tästä huolimatta. Haroldin epäiltiin olleen yhteydessä kymmeniin, jopa satoihin muihin kuolemiin ja asiaan haluttiin saada selvyys. Vuoteen 2001 mennessä Greater Manchester Police oli tutkinut jo 192 kuolemantapausta. Useat sukulaiset olivat jatkuvasti yhteydessä poliisiin epäillessään Haroldin tehneen pahaa heidän omaisilleen. Myös West Yorkshire Police suoritti omia tutkimuksiaan, sillä Todmordenissa oli tapahtunut kaksi epäilyttävää kuolemaa ja yksi henkilö epäili olleensa aiottu uhri. Harold oli tehnyt yhteensä 22 kuolintodistusta Todmordenissa työskennellessään, ja nämä tapaukset tulivat myös suurennuslasin alle. Alkuvuonna 2001 professori Richard Baker esitti tutkimustensa tulokset epäilyttävistä kuolemista tutkittuaan tuhkaamisasiakirjoja ja potilasasiakirjoja Chief Medical Officerin pyynnöstä. Poliisi ryhtyi tutkimaan myös näitä noin kuuttakymmentä tapausta, joita he eivät olleet aiemmin tutkineet. Nämä tutkinnat suoritettiin ennen kesäkuuta 2001, jonka jälkeen poliisitutkinnat lopetettiin.

Heti Haroldin tuomion jälkeen tammikuussa 2000 the Secretary State of Health aloitti yksityisen ja itsenäisen tutkinnan Haroldin tapauksesta, the Laming Inquiryn, joka nimettiin sen puhemiehen mukaan. Tämä sai kuitenkin kritiikkiä yleisöltä sen yksityisen luonteen vuoksi. Uusi tutkinta aloitettiin vuosi tuomion jälkeen eli tammikuussa 2001 nimeltään the Shipman Inquiry. Sen puhemiehenä toimi tuomari Dame Janet Smith. Tutkinta toimi itsenäisenä ja valtiosta riippumattomana, ja sen tavoitteena oli selvittää kaikki Harold Shipmaniin liittyvä lopullisesti.

The Shipman Inquiry – Go Dame Janet Smith!

Koska kaikki rikollinen toiminta haluttiin löytää ja tuoda esiin, ei nähty muuta vaihtoehtoa kuin tutkia joka ikinen Harold Shipmanin potilaan kuolema tämän uran ajalta ja noita kuolemantapauksia oli 887. 394:ssä tapauksessa kuolinsyyn todettiin olleen luonnollinen, joten jäljellä olevaa 493:a kuolemaa tutkittiin tarkemmin. Harold sai tuomiot 15 naisen murhasta, mutta Shipman Inquiryn mukaan heidän lisäkseen Harold oli murhannut 200 henkilöä. Lisäksi 45:ssä tapauksessa on syytä epäillä, että murha olisi voinut tapahtua ja 38:ssa tapauksessa todisteet eivät riittäneet. Aikaisissa tapauksissa 1970-luvulta asiakirjat ovat suureksi osaksi tuhoutuneet ajan saatossa, joten lopullista vastausta ei saada. Lopuissa 210 tutkitussa kuolemassa syy oli todennäköisesti tai varmasti luonnollinen. Kuolemista teki epäilyttäviä se, että Harold oli kohdannut niitä moninkertaisesti verrattuna kollegoihinsa saman ajanjakson sisällä.

Tuo yli 300-sivuinen Shipman Inquiry ja tarkemmin sen ensimmäinen raportti vuodelta 2002 on tämän jakson pääasiallinen lähde. Shipman Inquiryn kuudes ja viimeisin versio on julkaistu vuona 2006. Linkin julkaisuun löydät jakson kuvauksesta löytyvästä lähdeluettelosta. Shipman Inquiry kuvaa Harold Shipmanin rikokset täydessä laajuudessaan.

Harold oli vuosien – jopa vuosikymmenten ajan toiminut saman kaavan mukaan. Uhreja on siis kaiken kaikkiaan tunnistettu 215 varmasti. Murhista 71 oli tapahtunut Donneybrookin aikana ja 143 kuuden vuoden sisällä Market Street Surgeryn eli yksityisvastaanoton aikana. Uhreista 171 oli naisia ja 44 miehiä. Uhrien ikä vaihteli 47:stä 93:een vuodesta 1975 lähtien jos lasketaan epävarmatkin tapaukset mukaan. On epäilty, että Harold olisi aloittanut murhansa hyvinkin pian valmistumisen jälkeen ja hänen murhansa asettuivat siten noin 25 vuoden ajanjaksolle. Eräs Haroldin työkaveri Pontefractin ajoilta, silloin kun Harold suoritti työvuottaan ennen rekisteröimistään, oli hoitajaopiskelija Sandra Whitehead. Hän oli ihmetellyt useita kuolemia tuona aikana ja ilmoittanut niistä eteenpäin. Hän uskoo, että Harold olisi aloittanut tappamisen jo tuolloin.

Osa uhreista kärsi vakavista sairauksista, kuten syövästä. Useimpien potilaiden luo Harold oli mennyt kotikäynnille täysin banaalin asian vuoksi, kuten niskakivun tai laboratoriotulosten. Suuri osa kuolleista iäkkäistä naisista olivat leskiä ja näin ollen asuivat yksinään. Osassa tapauksista potilaat olivat pyytäneet lääkäriä käymään myös jonkin akuutin asian vuoksi, kuten hengenahdistuksen vuoksi. Harold oli läsnä useissa kuolemissa tai sitten oli juuri lähtenyt potilaiden kodeista näiden kuollessa. Yhdessä tapauksessa hän pyysi potilaan vaimoa ja lapsia odottamaan alakerrassa hänen hoitaessaan miestä, joka kuoli vielä saman käynnin aikana. Osassa tapauksista, kuten Winifred Mellorin kohdalla, Harold oli tappanut uhrinsa ja poistunut paikalta lukittuaan oven ja tullut sitten takaisin etsimään potilastaan esimerkiksi naapurin kanssa ja esittänyt sitten näkevänsä ruumiin ensimmäistä kertaa. Muutamat yksittäiset hän oli tappanut omalla vastaanotollaan Market Streetillä.

Haroldin murhavälineenä toimi kaikkien vuosien aikana morfiini tai diamorfiini ja ainakin yhdessä tapauksessa petidiini. Diamorfiini on morfiinia kaksi kertaa potentimpi aine, joka muuttuu elimistössä 30 sekunnissa morfiiniksi. Jälkikäteen ruumiita tutkimalla oli mahdotonta sanoa, kumpaa Harold oli alun perin käyttänyt, sillä ruumiista löytyi tietysti vain jäämiä morfiinista. Tuohon aikaan todennäköisempää oli kuitenkin diamorfiinin valitseminen. Mitään muuta väkivaltaa uhreille ei tiettävästi tehty.

Harold Shipman teki useita virheitä peitellessään murhia, mikä lopulta johti hänen jäljilleen. Hänen murhissaan ja uhriprofiilissaan näkyi selvä kaavamaisuus. Hän oli muuttanut tietokoneellaan potilasasiakirjoja potilaiden kuoleman jälkeen, jotta vaikuttaisi siltä, että ihmiset olivat olleet sairaampia ennen kuolemaansa kuin todellisuudessa. Näistä tehdyistä muutoksista jäi aikaleima tietoihin ja aiempi teksti pysyi tallennettuna, joten oli helppo nähdä, että Harold oli yrittänyt väärentää tietoja. Hän oli esimerkiksi lisännyt hieman ennen kuolemaa merkinnän jostakin sairauden oireesta, esimerkiksi Bianka Pomfretin tapauksessa sepelvaltimotaudista, jota hän kuolintodistuksessa sitten väitti kuolinsyyksi. Myös viattomien kuolemien yhteydessä oli huonolaatuisia potilasasiakirjamerkintöjä. Haroldin teksteistä ei käynyt selväksi ulkopuoliselle lukijalle, mitä milloinkin oli tapahtunut, mitä tutkimuksia oli tehty ja mitä hoitoja määrätty. Kaikkia lääkemääräyksiä ei kirjattu ollenkaan. Harold oli alkanut käyttää sähköistä potilastietojärjestelmään lähes kokonaan hyläten paperisen järjestelmän, vaikka virallisen ohjeistuksen mukaan kumpaakin tuli ylläpitää. Kaiken kaikkiaan Haroldin merkinnät olivat liian suppeat ja useissa tapauksissa väärennetyt.

Lisäksi hän oli lopulta väärentänyt potilaansa testamentin käyttämällä omaa kirjoituskonettaan, jolloin kyseisen testamentin kirjoitusjälki voitiin yhdistää suoraan hänen käyttämäänsä koneeseen. Lisäksi hänen käyttämänsä murhaväline eli lääkeaine morfiini pysyy ihmisen elimistössä sen verran pitkään, että sitä voitiin todeta vielä esiinkaivetuista ruumiista todistaen, että heille oli annettu tappava annos. Harold oli väittänyt soittaneensa ambulanssin joillekin potilaistaan, mutta rekistereistä ei löytynyt yhtäkään miehen tekemään soittoa. Harold oli viimeisimmän uhrinsa kohdalla tehnyt isoimmat virheet, jotka mahdollistivat hänen kiinnijäämisensä.

Tapauksen spekulointia

Motiivia teoille ei koskaan löytynyt. Harold ei itse sellaista tuonut esiin, joten asiaa voi vain spekuloida. Murhiin ei liittynyt seksuaalista pahoinpitelyä. Hän oli varastanut koruja joiltain uhreiltaan, mutta tämäkään ei vaikuttanut olleen päämotiivi teoille. Hän eli perheineen melko vaatimattomasti ja vaikutti olevan kaikin puolin tyytyväinen taloudelliseen tilanteeseensa.

On spekuloitu, oliko hänen äitinsä varhaisella poismenolla jotain tekemistä Haroldin myöhempien halujen kanssa. Äiti oli kuitenkin elämänsä loppuvaiheessa saanut oireisiinsa lievitystä morfiinista. Haroldin on spekuloitu halunneen kostaa kuolema jotenkin. Hänellä oli tiivis suhde äitinsä kanssa ja häntä kuvattiin lapsena äidin pikkupojaksi. Eräässä lähteessä väitettiin Haroldin olleen keskinkertainen koulussa, mutta että hänen äitinsä oli kannustanut tätä ja saanut tämän uskomaan olevansa parempi kuin todellisuudessa oli. Joka tapauksessa Haroldilla ei ollut nuorena paljon ystäviä, joten hänelle jäi paljon aikaa opiskelulle. Äiti oli hänen hyvä ystävänsä ja Harold joutui katsomaan vierestä tämän tuskallista kuolemaa, millä oli selvästi aikanaan suuri vaikutus nuoreen Haroldiin. Hän ei ole tosiaan itse vahvistanut mitään näistä spekulaatioista. Teoksessa Inside the Minds of Healthcare Serial Killers kuvataan terveydenhuollon sarjamurhaajien motiiveja. Kontrollin menettämisen pelko on yksi näistä. On pidetty mahdollisena, että lapsuuden kokemukset esimerkiksi turvattomasta tai ailahtelevaisesta ympäristöstä aiheuttavat tarpeen kontrolloida omaa ympäristöä aikuisena.

Osa spekuloi hänen suorittaneen omaa eutanasiaprojektiaan ja eliminoivan yhteisöstä vanhat ihmiset, jotka muuten olisivat taakkana terveydenhuollolle. Eräs hypoteesi on se, että hän sai mielihyvää vallankäytöstä, kun hänellä oli mahdollisuus käyttää sitä päättämään toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta.

Oikeuspsykiatri Dr. Robert Kaplan vertasi Harold Shipmania Adolf Hitleriin. Kumpikin oli menettänyt äitinsä ollessaan teini-ikäisinä ja menneet siitä sekaisin. Kaplan esitti, että äärimmäinen suru herkässä iässä voi olla osatekijä myöhemmin muodostuvalle aggressiolle. Hänen mukaansa on kahdenlaista teoriaa lääkärimurhaajista; on sellaisia, jotka näkevät alan mahdollistavan rikolliset aikeensa ja on sellaisia, joista tulee murhaajia vasta, kun he ovat olleet alalla jonkin aikaa.

Vaikka tapaus on selvitetty ja murhaaja sai tuomionsa, herättää tapaus lähinnä kysymyksiä. Mikä oli Harold Shipmanin motiivi teoilleen? Miten sadat kuolemat eivät herättäneet aiemmin epäilyksiä? Tai jos herättivätkin, miksei juttu edennyt pidemmälle?

Psykiatrit eivät uskoneet, että Harold luuli, ettei jäisi kiinni väärentäessään viimeisen uhrinsa testamenttia. Jos hän niin luuli, tarkoittaisi se, että hänen todellisuudentajunsa olisi häiriintynyt. Spekuloitiin myös, mahtoiko mies uskoa omaan kaikkivoipaisuuteensa ja koskemattomuuteensa pystyessään jatkamaan murhiaan jopa kaksikymmentä vuotta. Psykiatrit väittävät sarjamurhaajien joskus alitajuisesti haluavan kiinnijäämistä. Se ei ole tietoinen valinta, vaan jotenkin murhaaja haluaa ehkä lievittää syyllisyyttään tai muuten vain haluaisi tekojensa tulevan pikaiseen päätökseen. Toisaalta sarjamurhaaja saattaa siis yrittää kerätä runsaasti huomiota itselleen, mikä voi johtaa kiinnijäämiseen, mutta toisaalta tämä ei välttämättä johda murhaajan tunnustukseen myöhemmin. Näin ei ainakaan Haroldin kohdalla käynyt. Dame Janet Smith piti mahdollisena sitä, että Harold saattoi hautoa sellaista epärealistista fantasiaa, että hän voisi ryöstää viimeisen uhrinsa ja karata lopettaen samalla lääkärin työt. Hän spekuloi, että Haroldia ajoi ristiriitaisuus siitä, että toisaalta hänellä oli halu tappaa ja toisaalta halu lopettaa, ja lopulta paine kävi niin sietämättömäksi, että hän kehitti jonkinlaisen ulospääsyn murhakierteestään, tapahtui mitä tahansa.

 

Shipman-efekti ja muut jälkimainingit

Harold Shipmanin tekojen jälkeen General Medical Councilin toimintaan alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Kysymyksiä nousi myös mm. siitä, miten yksin työskenteleviä seurataan, miten todistuksia seurataan, miten sairaiden lääkärien kanssa toimitaan ja miten lääkkeiden antoa valvotaan. Kaikkia kuolemia tulisi seurata. Erityisesti äkillisissä tai odottamattomissa kuolemissa on tärkeää selvittää, mistä kuolema johtui. Yksityisesti toimineen Harold Shipmanin työtä olisi pitänyt seurata ja tarkkailla – vaikka mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Lääkkeiden määräämistä olisi seurattava. Harold pystyi määräämään suuret määrät morfiinia omiin tarkoitusperiinsä kenenkään epäilemättä hänen motiivejaan. Lisäksi lääkeaineriippuvuudesta kärsivä ja lääkeväärennöksestä tuomittu tulisi olla tiiviimmän tarkkailun alla, jos hänen työnsä saa jatkua varoituksen antamisen jälkeen.

Niitä farmaseutteja, joilta Harold oli saanut morfiininsa, tutkittiin myös. Heidän toimintaansa ei liittynyt mitään epäilyttävää. Lääkeliikenteeseen haluttiin joka tapauksessa kiinnittää jatkossa tarkempaa valvontaa.

Haroldin tekojen massiivisuus ei rajoitu pelkästään järkyttävän suureen uhrimäärään. Harold petti potilaiden, omaisten ja kansalaisten luottamuksen pahimmalla mahdollisella tavalla. Hän käytti valtaansa ja asemaansa äärimmäisellä tavalla väärin. Hän käytti hyväkseen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä ja näiden luottamusta terveydenhuoltojärjestelmään ja sitä edustaviin ihmisiin. Useat ihmiset olivat järkyttyneitä kuultuaan Haroldin murhasyytteistä, mikä kuvaa sitä, miten miehestä ei olisi koskaan uskonut mitään sellaista. Mies oli niin taitava esittämään hyväntekijää. Tälläkin tavalla ihmisten luottamus petettiin. Samalla Harold Shipman aiheutti vahinkoa ammatilleen. Lääkäri-potilassuhde perustuu luottamuksellisuuteen ja Harold vavisutti sitä peruspilaria niin rajusti, että monien oli kenties vaikea luottaa sen jälkeen omaan lääkäriinsä.

Lähteissä on puhuttu Shipman-efektistä. Tapauksen tultua julki osa lääkäreistä alkoi pelätä vahvojen kipulääkkeiden käyttöä potilaillaan, jos he vahingossa antaisivatkin liian suuren annoksen esimerkiksi elämän loppuvaiheessa lievittäessään kipuja ja muita hankalia oireita. Näin ainakin pelättiin vuonna 2006 julkaistun artikkelin mukaan. The Royal College of General Practitioners uskoi kuitenkin, että nämä tapaukset olisivat harvassa. Asiaa on tutkittu jonkin verran vuoden 2004 jälkeen. Esimerkiksi yhdessä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkäreiden asenteita opiaattien määräämiseen loppuvaiheen keuhkoahtaumatautia sairastaville potilaille. Havaittiin ahdistusta liittyen lääkkeen käyttöön, vaikka on todettu, että opioidit lievittävät hengenahdistusta ilman, että ne jouduttaisivat lähestyvää kuolemaa. Merryn Gottin ja kumppaneiden tutkimus oli julkaistu vuonna 2015 Progress in Palliative Care -lehdessä ja linkki siihen löytyy jakson kuvauksesta.

Kuolema 2004

Harold ei vaikuttanut vankeusaikanaan olevan itsemurhariskissä, mutta hän teki itsemurhan sellissään Wakefieldin vankilassa vuonna 2004 eli istuttuaan neljä vuotta elinkautistaan päivää ennen kuin olisi täyttänyt 58 vuotta. DailyMailin artikkelissa vuonna 2016 kerrottiin, kuinka Haroldin vaimo Primrose sai tämän kuoltua eläkettä 100 000 dollaria ja jokaisena kuolemaa seuraavana vuonna 10 000 dollaria lisää. Vuotuinen summa olisi ollut vain puolet nykyisestä, jos Harold ei olisi ehtinyt täyttää 60 vuotta ennen kuolemaansa. Oliko siis tämä teko yhtä laskelmoitu, kuin kaikki Haroldin surmatyöt hänen työuransa aikana? Primrose Shipmanista on puhuttu lehtiartikkeleissa hyvin vähän, mutta kaikissa on yhtenevä ajatus siitä, että vaimo ei ollut tietoinen tai osallinen Haroldin murhista ennen tämän kiinnijäämistä.

Mr Justice Forbes lausui Harold Shipmanille tämän oikeudenkäynnissä tammikuussa 2000, miten tämän uhrit eivät tienneet heitä hoitavien käsien olleen kuoleman kädet sen sijaan että ne parantaisivat.

‘None of your victims realised that yours was not a healing touch. None of them knew that in truth you had brought her death, death which was disguised as the caring attention of a good doctor.’

 

 

Lähteet:

The Shipman Inquiry – First Report July 2002 by Dame Janet Smith: http://news.bbc.co.uk/2/shared/bsp/hi/pdfs/27_01_05_shipman_firstreport.pdf (luettu 24.7.2020)

Ramsland, Katherine; Inside the Minds of Healthcare Serial Killers – Why They Kill; Praeger 2007

Uhrien nimet: http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/2138888.stm (luettu 6.9.2020)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC318504/ (luettu 22.7.2020)

https://www.dailymail.co.uk/femail/article-8099343/Harold-Shipman-witness-breaks-silence-22-years-reveals-discovered-friends-body.html (luettu 22.7.2020)

https://www.manchestersfinest.com/articles/manchesters-vilest-harold-shipman/ (luettu 24.7.2020)

https://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1258/rsmmlj.68.2.37 (luettu 22.7.2020)

https://www.theweek.co.uk/102793/who-was-harold-shipman (luettu 22.7.2020)

https://www.britannica.com/biography/Harold-Shipman (luettu 23.7.2020)

https://www.manchestereveningnews.co.uk/news/greater-manchester-news/who-harold-shipman-victims-murder-14577608 (luettu 23.7.2020)

https://en.wikipedia.org/wiki/General_Medical_Council (luettu 26.7.2020)

Kay, Adam: This is Going to Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor; Picador; 2017

https://www.duodecimlehti.fi/duo93873 (luettu 26.7.2020)

https://en.wikipedia.org/wiki/Pethidine (luettu 26.7.2020)

https://en.wikipedia.org/wiki/Opioid (luettu 26.7.2020)

https://www.dailymail.co.uk/news/article-3501201/Dr-Death-Harold-Shipman-timed-suicide-wife-100-000-pension-payout.html (luettu 31.8.2020)

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/5252902.stm (luettu 17.9.2020)

https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1179/096992610×12624290276700?journalCode=yppc20 (luettu 17.9.2020)

 

 

Jaa sisältöä myös kavereille

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on google

Liittyvät kirjoitukset

Corpsewood Manor ❘ Tietopaketti

Podcastin neljäs kausi käsittelee Corpsewood Manorin asukkaiden kaksoismurhaa, joka tehtiin Yhdysvaltojen Georgiassa vuonna 1982. Lähdemateriaalin massiivisuuden vuoksi löydät kaikki

Lue lisää